torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Seitsemän pidätettiin ruotsalaispiirtäjän murhasuunnitelmasta

9.3.2010 17:50

Björn Lindgren / Scanpix

Ruotsalainen taiteilija Lars Vilks kotonaan Nyhamslagessa Etelä-Ruotsissa tiistaina.

Ruotsalainen taiteilija Lars Vilks kotonaan Nyhamslagessa Etelä-Ruotsissa tiistaina.

Irlannin poliisi pidätti tiistaina seitsemän ruotsalaispiirtäjä Lars Vilksin murhan suunnittelusta epäiltyä. Asiasta kertoi ensimmäisenä brittiläinen the Independent -lehti.

Epäillyt otettiin Irlannin poliisin mukaan kiinni eurooppalaisten ja amerikkalaisten tiedusteluviranomaisten yhteisoperaatiossa tiistaina aamupäivällä.

Pidätetyistä neljä on miehiä ja kolme naisia. Iältään he ovat Expressen-lehden mukaan 20–40-vuotiaita ja kotoisin alun perin Marokosta ja Jemenistä.

Pilapiirtäjä Lars Vilks, 63, nousi otsikoihin 2007 piirrettyään profeetta Muhammedia muistuttavan koirahahmon.

Terroristiverkosto al-Qaidan sanottiin tuolloin luvanneen Vilksin tappajalle 100 000 dollarin (74 000 euron) palkkion.

The Independentin tietojen mukaan palkkioon oli luvassa 50 000 dollarin bonus, jos Vilks ”teurastetaan kuin lammas” eli kurkku katkaisemalla.

Samassa yhteydessä luvattiin 50 000 dollarin palkkio piirroksen julkaisseen Nerikes Allehanda -lehden päätoimittajan Ulf Johanssonin murhasta. Nerikes Allehanda on eteläruotsalaisessa Örebrossa ilmestyvä maakuntalehti.

Belfast Telegraph -lehden mukaan pidätetyt eivät tiettävästi ole minkään terroristijärjestön jäseniä.

Aftonbladetin mukaan Vilks sai tammikuussa puhelimitse murhauhkauksen numerosta, joka paikallistettiin myöhemmin Somaliaan.

Uhkaajan mukaan Vilks oli murhajonossa seuraavana tanskalaisen pilapiirtäjän Kurt Westergaardin, 71, jälkeen. Muhammed-pilakuvistaan tunnettu Westergaard yritettiin murhata kotonaan Århusin eteläpuolella tammikuun alussa. Teosta pidätettiin somalialainen mies.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.