sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
KOMMENTTI

Sekä aito että kopio kelpaavat

28.9.2008 21:43

Jos Itävallan oikeistopopulistit eivät olisi riitaista väkeä, he saattaisivat nyt juhlia ennennäkemätöntä vaalimenestystä. Kun ääntenlaskenta iltayhdeksältä oli vielä kesken, laitaoikeiston kaksi puoluetta olivat kannatukseltaan lähes tasoissa sosiaalidemokraattien kanssa.

Se olisi poliittinen pommi EU:ssa, joka jo edellisellä kerralla laitaoikeiston menestyessä julisti poikkeustilan.

Oikeiston menestyksen taustalla on koko joukko Itävallan yleiseen poliittiseen ilmastoon ja ajankohtaiseen suurten puolueiden alennustilaan liittyviä tekijöitä.

Ei kuitenkaan pidä aliarvioida kahden karismaatikon voimaa. 39-vuotias Heinz-Christian Strache teki väsymättömän kampanjan, jossa vanhempi väki tavataan puku päällä päivällä torilla ja nuoremmat illalla diskossa t-paidassa.

58-vuotiaan Jörg Haiderin suosio ei ole kärsinyt, vaikka hän lähtikin muutama vuosi sitten lätkimään FPÖ:stä ja perusti oman puolueen.

Haider on luonnehtinut lehtihaastattelussa itseään aidoksi ja Strachea kopioksi. Kumpikin näyttää kelpaavan itävaltalaisille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.