sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Selvitys: Karppaustutkimusten taustalla amerikkalainen lihateollisuus

30.8.2011 21:02

Liisa Takala

Grillipihvit biisoninlihasta.

Grillipihvit biisoninlihasta.

Vähähiilihydraattista ruokavaliota tukevien tutkimusten taustalla on amerikkalaisen liha- ja meijeriteollisuuden edustajia, käy ilmi Ruotsin radion tuoreesta selvityksestä. Selvityksen mukaan "karppaus" on myös selvästi suurempi rasite ympäristölle kuin virallisten ravintosuositusten mukaiset ruokavaliot.

Runsaasti lihaa ja rasvoja sisältävän vähähiilihydraattisen ruokavalion suosio on kasvanut viime vuosina nopeasti niin Ruotsissa, Suomessa kuin muuallakin länsimaissa. Karppaajien mukaan vähähiilihydraattinen dieetti on tehokas keino laihdutukseen ja painonhallintaan.

Karppaajien ruokavalio sisältää kuitenkin runsaasti tuotteita – kuten lihaa, juustoja sekä kasvihuoneissa kasvatettuja vihanneksia –, joiden hiilijalanjälki on erittäin suuri.

Ruotsin Radion laskelmien mukaan vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta aiheutuu kaksi kertaa niin suuri rasite ympäristölle kuin virallisten ravintosuositusten mukaisesta ruuasta.

Selvitystä varten käytiin läpi kahden karppausta puolustavan ruotsalaisen "rasvatohtorin" Annika Dahlqvistin ja Andreas Eenfeldt kirjoituksia. Molemmat ovat suosittuja ravintokirjailijoita ja -bloggaajia ja perustavat väitteensä usein kansainvälisiin ravinto- ja laihdutustutkimuksiin.

Molemmat ovat myös väittäneet, että ruokateollisuus ei ole päässyt vaikuttamaan heidän siteeraamiinsa tutkimuksiin.

Selvityksessä kuitenkin paljastui, että niin Dahlqvistin kuin Eenfeldtinkin siteeraamia tutkimuksia ovat rahoittaneet muun muassa eri meijeriyritykset, amerikkalainen lihateollisuuden etujärjestö sekä järjestöt, joilla on yhteyksiä amerikkalaisen laihdutusbisneksen suureen nimeen Robert Atkinsiin.

Dahlqvistin ja Eenfeldtin mielestä rahoituskytkösten paljastuminen ei vähennä tutkimusten arvoa. Eenfeldtin mielestä on normaalia, että esimerkiksi lääketeollisuus pyrkii tutkimuksillaan vaikuttamaan omien tuotteidensa menekkiin.

Dahlqvist taas puolustautuu sillä, että hänen omat kokemuksensa puoltavat vähähiilihydraattista ruuan suosimista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Onko hiilihydraattien välttely järkevää painonhallintaa?

Hiilihydraattien karttaminen eli karppaus on suosittu laihdutusmuoto, ja jokseenkin yhtä suosittua on kiistellä sen terveys- ja ympäristövaikutuksista perinteiseen dieettiin verrattuna.

Kyllä 51% Ei 49%

Vastanneita 12582

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.