sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Serbian EU-haaveet saivat vauhtia pidätyksestä

22.7.2008 21:51

pariisi. Radovan Karadzicin pidätys antoi Serbian tavoitteelle päästä EU-jäsenyystoiveelle aimo sysäyksen eteenpäin. EU-johtajat ylistivät tiistaina kilvan Serbian uutta länsimielistä hallitusta ja vakuuttivat maan olevan matkalla kohti unionin jäsenyyttä.

Kenties optimistisimman lausunnon antoi EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana, joka sanoi uskovansa Serbian nyt toimivan "täydessä yhteistyössä" entisen Jugoslavian sotarikoksia tutkivan tuomioistuimen kanssa (ICTY).

Täysi yhteistyö on EU:n ehto Serbian jäsenyyden etenemiselle. Serbiaa on vuoroin maaniteltu ja vuoroin uhkailtu sotarikollisten toimittamiseksi Haagiin.

Muut olivat varovaisempia. EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn ylisti Serbiaa pidätyksestä mutta muistutti, että karkuteillä on yhä sotarikoksista syytetty Ratko Mladic.

"Pidätys on erittäin tärkeä virstanpylväs Serbian yhteistyössä Haagin sotarikostuomioistuimen kanssa. Olennaista on nyt, että Serbia pystyy täyteen yhteistyöhön kestävällä tavalla," Rehn sanoi puhelinhaastattelussa viitaten Mladicin pidättämiseen.

"Asiat eivät tule olemaan helppoja, muttei päätetä ennalta mitään", sanoi EU:n puheenjohtajamaan Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner uutistoimistojen mukaan.

Suomen ulkoministeri Alexander Stubb vaati Serbiaa jatkamaan ponnisteluja. "Karadzicin pidätys oli askel oikeaan suuntaan. Nyt 46:sta etsintäkuulutetusta 44 on pidätetty", Brysselistä tavoitettu Stubb sanoi.

Serbian pari viikkoa sitten virkaan astunut hallitus on asettanut päätavoitteekseen EU-jäsenyyden. Toistaiseksi Serbia ei ole edes virallinen EU-ehdokasmaa toisin kuin Turkki, Kroatia ja Makedonia.

EU-komissiossa arvioidaan, että Serbia voi saavuttaa ehdokasmaan aseman aikaisintaan ensi vuoden alkupuoliskolla. Aiempi aikataulu olisi teknisesti mahdoton, vaikka Serbian EU-tietä nyt joudutettaisiin.

"Ehdokasmaan aseman saavuttaminen vaatii täyttä yhteistyötä, minkä pitää johtaa myös Mladicin pidättämiseen", Rehn vastasi kysymykseen, voiko Serbiasta tulla ehdokasmaa, jos Mladic on vapaana.

Palkkiona Serbian yhteistyöstä EU-komissio aikoo Rehnin mukaan suosittaa unionin ja Serbian välisen lähentymissopimuksen kaupallisia ja taloudellisia asioita koskevan osuuden toimeenpanoa. Serbialle niin sanottu väliaikainen sopimus merkitsee myös erilaisia taloudellisia etuisuuksia.

"Komission näkemys on, että nyt on aika antaa tunnustus Serbian päättäväisyydelle sotarikollisten etsinnässä", Rehn sanoi.

EU allekirjoitti lähentymissopimuksen Serbian kanssa huhtikuussa, mutta sen toimeenpanon ehdoksi asetettiin yhteistyö Haagin kanssa. Koko lähentymissopimuksen ratifioiminen voi Rehnin mukaan viedä kaksi tai kolme vuotta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.