27.9.2008 12:07
Länsimaisten miesten siittiöiden määrä on huvennut huolestuttavasti viimeisen 50 vuoden aikana, mutta siittiökadon syyt ovat pitkälti hämärän peitossa. Tuore chileläis-amerikkalainen tutkimus osoittaa, että sikiön altistuminen liialle testosteronille johtaa siittiötuotannon heikentymiseen aikuisiällä.
Aikaisemmin on tiedetty, että sikiöaikainen altistuminen testosteronille aiheuttaa hedelmällisyysongelmia naisille.
Tutkijat testasivat, millä tavalla ylimääräinen testosteroni vaikuttaa miesten lisääntymiskykyyn.
He ruiskuttivat tiineisiin lampaisiin testosteronia ja seurasivat jälkeläisten kehitystä. Tulokset osoittivat, että testosteronia saaneiden emojen poikaset olivat pienikasvuisempia, niillä oli pienemmät kivekset ja ne tuottivat huomattavasti vähemmän siittiöitä kuin verrokit.
Tutkimusta johtaneen professori Sergio Recabarren mukaan tulokset ovat yleistettävissä ihmiseen.
Sikiöt voivat altistua liialle testosteronille käytännössä kahdella tavalla. Ensimmäinen on äidin hormonihäiriö, mikä on hyvin harvinainen. Toinen on ympäristön kemikaalit, jotka läpäisevät istukan ja jäljittelevät luontaisten hormonien toimintaa.
Tutkimus siis tukee näkemystä, jonka mukaan siittiöiden hupenemisen taustalla on ympäristön kemikalisoituminen.
Tutkimus julkaistiin Endoocrinology-sarjassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi