9.10.2009 13:39
Barack Obaman ura "kansainvälisen diplomatian ja kansojen välisen yhteistyön" vahvistajana on äärimmäisen lyhyt – Yhdysvaltain presidentti on ehtinyt toimia virassaan vasta runsaat kahdeksan kuukautta.
Lyhyt on myös hänen aiempi poliittinen ansiolistansa.
Mutta avarakatseinen maailmankansalainen Yhdysvaltain 44. presidentti on ollut jo lapsuudestaan lähtien.
Barack Hussein Obama syntyi 4. elokuuta 1961 Havaijilla. Äiti oli Kansasista, isä Keniasta.
Vanhempien liitto oli lyhyt. Pian äiti löysi uuden miehen, jonka perässä hän ja pikku "Barry" muuttivat Indonesiaan. Kolme vuotta myöhemmin Barry palasi Havaijille, paljolti isovanhempiensa kasvatettavaksi.
Obama kaipasi jo nuorena muutosta. Muutoksen piti koskea kaikkea: Valkoista taloa, kongressia, ruohonjuuritasoa. Tuon muutostyön hän aloitti köyhien mustien asuinalueiden puuhamiehenä Etelä-Chicagossa.
Obama päätti kuitenkin jatkaa opintojaan ja valmistui Harvardin yliopistosta juristiksi. Työkaveri Dennis Hutchinson Chicagon yliopiston oikeustieteellisessä muistaa hänet "silkinpehmeänä pragmaatikkona", joka on samalla "lämmin ja laskelmoiva".
Politiikkaan Obama ponnisti 1996, kun hänet valittiin Illinoisin osavaltion senaattiin. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän nousi Yhdysvaltain senaattiin.
Nousu liittovaltion senaattiin oli pitkälti erinomaisten puhetaitojen ansiota. Obama piti kesän 2004 demokraattien puoluekokouksessa ikimuistoisen puheen, jolla hän valoi uskoa amerikkalaisiin: "Ei ole liberaalia Amerikkaa ja konservatiivista Amerikkaa – on Amerikan Yhdysvallat. Ei ole valkoista Amerikkaa ja ja mustaa Amerikkaa ja latino-Amerikkaa ja aasialaista Amerikkaa; on Amerikan Yhdysvallat."
Pian nuori senaattori ilmoitti jo pyrkivänsä presidentiksi. Suuria poliittisia meriittejä hänen tililleen ei neljän kongressissa vietetyn vuoden jälkeen ehditty laskea. Mutta yleisönsä hurmaamisen hän osasi.
Yhdysvaltain presidentiksi nousi tammikuussa mies, jonka vaalikampanjan iskulause oli Muutos – isolla M:llä.
Lehti: Enemmistö Nobel-komiteasta epäili Obaman palkitsemista 15.10.2009
Medvedev onnitteli Obamaa päivän myöhässä 10.10.2009
Fidel Castro kehaisi Obaman valintaa 10.10.2009
Obama aikoo lahjoittaa Nobel-palkintorahat hyväntekeväisyyteen 9.10.2009
Nobelin rauhanpalkinto Obamalle toivon ja uudistusten politiikasta 9.10.2009
Obaman Nobel kirvoitti kehuja ja kummastelua maailmalla ja Suomessa 9.10.2009
KOMMENTTINobel hyvistä aikomuksista 9.10.2009
Obamaa ei herätetty juhlimaan 9.10.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi