sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Somalian merirosvot kaappasivat kaksi uutta alusta

14.4.2009 11:53 | Päivitetty: 14.4.2009 18:26

Roberto Smera / ap

Arkistokuva somalialaisten merirosvojen kaappaamasta MV Irenestä.

Arkistokuva somalialaisten merirosvojen kaappaamasta MV Irenestä.

Somalialaiset merirosvot kaappasivat tiistaina kaksi uutta rahtialusta. Rosvot ottivat Adeninlahdella haltuunsa kreikkalaisomistuksessa olevan MV Irene -aluksen, jonka 22 hengen miehistö on Filippiineiltä.

Vähän myöhemmin saadun tiedon mukaan rosvot ovat myös kaapanneet Togon lipun alla purjehtivan Sea Horse -aluksen runsaan 100 kilometrin päässä Somalian rannikosta.

Sotilasliitto Naton edustajien mukaan merirosvot tulittivat myös kolmatta, Liberian lipun alla purjehtivaa alusta. Se onnistui kuitenkin pakenemaan.

Tuoreiden kaappausten perusteella merirosvot eivät ole pelästyneet Yhdysvaltain ja Ranskan erikoisjoukkojen äskettäisiä iskuja, joissa sai surmansa yhteensä viisi rosvoa.

Toisessa vapautettiin vankina ollut amerikkalaiskapteeni, toisessa ranskalaispanttivankeja.

Somalian edustalla partioi joka hetki enimmillään parikymmentä ulkomaisten laivastojen alusta, jotka pyrkivät estämään rosvojen iskut. Tästä huolimatta merirosvot ovat kolmen viime viikon aikana hyökänneet yli 20 alusta vastaan, ja yhdeksän niistä on yhä rosvojen hallussa..

Merirosvot ovat olleet otsikoissa sen jälkeen kun Yhdysvaltain laivasto vapautti viikonloppuna sotilasvoimin yhdysvaltalaisalus Maersk Alabaman ja pelasti sen kapteenin, jonka merirosvot olivat ottaneet panttivangiksi.

Kolme merirosvoa kuoli operaatiossa, ja muut piraatit ovat jo ehtineet vannoa kostoa. He varoittavat jatkossa tappavansa vangit heti, jos heitä aletaan uhata.

Uhkaus vaikeuttaa seudulla yhä panttivankeina olevien noin 200 merimiehen asemaa, sillä yleensä rosvot kohtelevat vankejaan hyvin lunnaiden toivossa. Lähes sata panttivangeista on filippiiniläisiä.

"Viikonlopun pelastusoperaatio voi lisätä väkivaltaa alueella, ei epäilystäkään", arvioi Yhdysvaltain laivaston vara-amiraali William Gormley.

Vaikka Somalian rannikolla on tehty satoja hyökkäyksiä laivojen kimppuun, ovat kuolemantapaukset olleet harvinaisia. Tämä johtuu siitä, että rosvot ovat pääosin nuoria miehiä, jotka haluavat vain rahaa.

Merirosvous on houkuttelevaa bisnestä Somaliassa, jonka poliittinen tilanne on ollut pitkään epävakaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.