sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Stora Ensolla 1,3 miljoonan euron lasti kadonneessa Arctic Sea -laivassa

9.8.2009 5:41

Itämerellä väitetysti kaapatun ja lopulta kadonneen Arctic Sea -laivan rahtina on yli 1,3 miljoonan euron arvosta Stora Enson sahatavaraa. Metsäyhtiöllä ei ole toistaiseksi mitään tietoa Algeriaan matkalla olevasta lastista.

"Valitettavasti meillä ei ole mitään tietoa laivasta. Varustamo ei ole kertonut mitään", sanoo Stora Enson sahatavaran Algerian-viennistä vastaava Kari Naumanen.

"Kyllähän sahatavaran vastaanottajiakin Algeriassa varmasti kiinnostaa, kun tavara ei ole tullut."

Kaappauksen väitettiin tapahtuneen heinäkuun 24. päivänä. Viimeiset tutkahavainnot venäläisomisteisesta laivasta ovat 29. heinäkuuta Englannin kanaalissa.

Stora Enso on turhaan tiedustellut laivan ja lastinsa kohtaloa rahdista vastaavan Solchart Management -yhtiön toimitusjohtajalta Victor Matvejevilta.

"Aiemmin tämä varustamo on hoitanut aina asiansa. Nyt ei ole mitään tietoa kerta kaikkiaan. Villejä teorioita tietysti kehittyy", Naumanen sanoo.

Laivan olinpaikka on tuntematon niin määränpääsatamassa Algerian Bejaiassa kuin mahdollista kaappausta tutkivassa Ruotsin poliisissa. Laivan omistavat tahot ja laivaa hallinnoivat yhtiöt vaikenevat kaikista yksityiskohdista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.