26.7.2006 1:00 | Päivitetty: 26.7.2006 11:50
HAIFA. Suomalainen YK-tarkkailija on tiettävästi kuollut, kun Israel tuhosi ilmaiskussa järjestön tukikohdan Etelä-Libanonissa lähellä rajaa.
YK-joukkojen pienessä pommisuojassa oli ilmeisesti neljä henkilöä, suomalainen, itävaltalainen, kiinalainen ja kanadalainen.
Kevyt pommisuoja sai täysosuman ja tuhoutui täysin.
Paikalta on löydetty kolme ruumista, joista yhden on varmistettu olevan kiinalainen.
Pääesikunnan mukaan kuolleeksi epäilty suomalainen on alueella työskennellyt puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuulunut upseeri.
Myös kuusi libanonilaista sai surmansa pommituksessa.
Pommisuojassa olleet tarkkailijat kuuluivat YK:n Untso-ryhmään. Pääesikunnan mukaan sen jäsenenä on nykyisin neljätoista suomalaista. Untso-operaatioon kuuluu kaikkiaan 150 sotilastarkkailijaa ja 200 siviilityöntekijää. Etelä-Libanonissa on myös YK:n Unifil-rauhanturvaajia, mutta näissä joukoissa ei enää ole suomalaisia.
Tukikohdan lähistöllä oli Unfilin edustajan Milos Strugarin mukaan sattunut 14 muuta ampumavälikohtausta eilisen iltapäivän ja illan välillä. Isku YK-suojaan tapahtui illalla seitsemän aikaan.
Unifilin operaatioissa Libanonissa on yhteensä kuollut 257 YK:n palveluksessa ollutta.
Suomalaisia rauhanturvaajia on tällä hetkellä maailmalla 700 kymmenessä eri operaatiossa. Rauhanturvatehtävissä on menehtynyt 45 suomalaista viimeksi kuluneen 50 vuoden aikana.
Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen apulaisjohtajan everstiluutnantti Veli-Matti Rintalan mukaan YK:n tarkkailijoilla ei ollut mahdollisuutta suojautua tiistai-iltana tapahtuneelta hyökkäykseltä.
"Tarkkailijat ovat aseettomia, ja heillä on suojanaan vain henkilökohtaiset varusteet", Rintala sanoo.
Olosuhteet Etelä-Libanonin tarkkailuasemilla ovat vaaralliset.
"Heille järjestettyä pommisuojaa ei kuitenkaan ole tehty sellaista tilannetta varten, että isku kohdistuisi suoraan asemaan. Lähtökohtana ei ole ollut se, että YK:n asema joutuu hyökkäyksen kohteeksi."
YK:n pääsihteeri Kofi Annan vaati Israelilta selvitystä "tahallisesta iskusta" järjestöä vastaan.
Järkyttynyt Annan sanoi, että tukikohta oli selkeästi merkitty. Siihen iskettiin huolimatta Israelin pääministerin Ehud Olmertin lupauksesta jättää YK:n tukikohdat rauhaan.
Israel pahoitteli iskua ja sanoi, ettei tarkoitus ollut kohdistaa sitä YK:n tarkkailijoihin. Maa lupasi tutkia tapauksen tarkasti.
Diplomaattisen ratkaisun hakemista sotaan on määrä jatkaa tänään Roomassa pidettävässä kokouksessa, johon osallistuu muun muassa Yhdysvallat, YK, EU ja Libanon. Israel ei osallistu neuvotteluihin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi