perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Suomalaisfirmat puuhaavat peruskoulua tuhoalueelle

16.11.2008 22:02

PEKING. Joukko Kiinassa toimivia suomalaisia yrityksiä on ryhtynyt poikkeuksellisen laajaan hyväntekeväisyyshankkeeseen Sichuanin maanjäristysalueella.

Firmojen lahjoitusten turvin on tarkoitus rakentaa uusi peruskoulu pahoin kärsineelle seudulle. Jopa 7 000 koulua tuhoutui järistyksessä. Paikalliset syyttivät korruptiota ja huonoa rakentamisesta rakennusten sortumisesta.

Ajatus koululaisten auttamisesta virisi suomalaisten liikemiesten parissa viime kesänä. Tähän mennessä lahjoituksia on luvannut 23 yritystä.

"Haluamme näyttää, että suomalaiset yritykset täällä eivät ole pelkästään rahaa tekemässä vaan ovat osa Kiinan yhteiskuntaa ja haluavat auttaa", sanoo projektin vetäjä Oskar Helling.

Hanketta koordinoimaan on perustettu ohjausryhmä, joka on tähän mennessä saanut kasaan rahaa ja materiaalia noin 2,3 miljoonan yuanin arvosta. Tavoitebudjetti on 3,5 miljoonaa, eli reilut 400 000 euroa

Summalla on tarkoitus saada aikaan 700–900 oppilaan peruskoulualue.

Suomalaisfirmojen kumppanina hankkeessa on kiinalainen kansalaisjärjestö Kiinan lasten ja teinien rahasto. Hellingin mukaan suomalaisfirmat valvovat taustalla kaikkia vaiheita.

Projektissa on mukana monia suuria firmoja, kuten Stora Enso, Kemira ja Pöyry, joka on luvannut hankkeelle projekti-insinöörin ja rakennuspiirustukset. Pienemmistä firmoista esimerkiksi Tikkurila lupaa toimittaa koululle maaleja ja Teknikum kumialustan, joka on suunniteltu maanjäristyksen vaikutusten vaimentamiseksi.

Hellingin mukaan vireillä on myös yhteys, jolla suomalaiset yksityishenkilöt voisivat lahjoittaa hankkeeseen rahaa Shanghain suomalaiset ry:n kautta.

Parhaillaan koululle etsitään sopivaa paikkaa. Jos kaikki sujuu hyvin, rakentaminen voisi alkaa helmi-maaliskuussa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.