perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Suomalaistaiteilijat pakenevat Meksikon maaseudulle tekemään siannahasta robotteja

28.4.2009 18:55

Suomalaistaiteilijat Pekka ja Teija Isorättyä lähtevät huomenna keskiviikkona Meksikon pääkaupungista Méxicosta kohti maaseutua.

He liikkuvat yhdessä mustalaispunkkia soittavan Polka Madre -yhtyeen kanssa.

"Muistuu mieleen Albert Camus'n Rutto. Mietitään kuolleiden lukua ja kuunnellaan kuinka oma hengitys rahisee", Isorättyä dramatisoi sikainfluenssan pelkoa.

Torniosta kotoisin olevan taiteilijapariskunnan mukana maaseudulle lähtee siannahkoja. Niistä he valmistavat Polka Madre -yhtyeelle motorisoituja taustatanssijoita.

"Kauniita naisia, mutta kun läheltä katsoo, iho on karvainen", Pekka Isorättyä kuvailee ihmisen kokoisia ja näköisiä siannahkarobotteja.

"Ne saavat sikainfluenssasta uusia ulottuvuuksia".

Isorättyät ovat työskennelleet Meksikossa runsaat kaksi vuotta muun muassa Suomen kulttuurirahaston, Taiteen keskustoimikunnan ja näyttelynvaihtokeskuksen Framen rahoituksella. Taideteokset ovat olleet ensimmäisenä esillä Polka Madren lavalla, minkä jälkeen niitä on nähty näyttelyissä ja museoissa, muun muassa kuulussa Diego Riveran Anahualcalli -museossa.

Suomeen Isorättyät eivät ole sikainfluessaa pakenemassa senkään takia, että Polka Madren on määrä esiintyä toukokuun puolivälissä Méxicossa Latinalaisen Amerikan suurimpiin kuuluvilla Vive Latino -festifaaleilla. Suomenkin vuoro koittaa, mutta vasta heinäkuussa, jolloin Polka Madre ja Isorättyöiden siannahkarobotit vierailevat Jyväskylän Kesässä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.