sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Suomen islam-keskustelu pyörii olemattoman puolueen ympärillä

13.2.2008 19:44

Suomessa viime aikoina käyty julkinen islam-keskustelu on kiteytynyt perusteilla olevan Suomen islamilaisen puolueen ympärille. Siitäkin huolimatta, että puolue vasta keräilee kannattajakorttejaan, eikä osallistuminen ensi syksyn kunnallisvaaleihin ole vielä lainkaan varmaa.

Suomen islamilaisen neuvoston hallituksen puheenjohtaja Anas Hajjar ihmettelee puolueen saamaa runsasta julkisuutta.

"Ensinnäkin mediassa on haluttu keskittyä vain puolueen tiettyihin kantoihin. Toiseksi islamilaisen puolueen edustajat ovat olleet ilmeisen halukkaita esiintymään julkisuudessa. Halukkaampia kuin vaikkapa islamilaisen neuvoston jäsenet, jotka ovat paljon varovaisempia kannanotoissaan", Hajjar sanoo.

Runsas vuosi sitten perustettuun Suomen islamilaiseen neuvostoon kuuluu 18 järjestöä, jotka yhdessä edustavat Suomen muslimien enemmistöä. Neuvoston kannanoton mukaan Suomeen ei tarvita islamilaista puoluetta – ainakaan vielä.

"Olemme katsoneet, että voimme saavuttaa tavoitteitamme muuten kuin osallistumalla poliittiseen elämään. Yhteiskunnallinen toiminta on tulevaisuuden näköpiirissä, muttei prioriteettimme tällä hetkellä."

Hajjarin mukaan islamilaiselle neuvostolle tärkeitä yhteiskunnallisia tavoitteita Suomessa ovat muun muassa islamin opetuksen turvaaminen, musliminuorten pääsy korkeakoulutuksen piiriin sekä vuoropuhelu muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa.

Yhtä "islamilaista" näkökulmaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin ei Hajjarin mukaan kuitenkaan ole olemassa.

"On erilaisia näkökantoja ja koulukuntia. Siksi yhden kannan tai vaihtoehdon esille tuominen ei ole aina paras vaihtoehto."

Suomen islamilaista puoluetta puuhaa joukko suomalaisia muslimikäännynnäisiä. Puolueen mukaan tuhatkunta kannattajakorttia 5 000:sta on saatu kerättyä tähän mennessä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.