sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Suomessa varmistui viides sikainfluenssatapaus

11.6.2009 16:39 | Päivitetty: 11.6.2009 18:02

Varsinais-Suomessa on todettu Suomen viides sikainfluenssatapaus. 30-vuotias mies sai tartunnan Australian-matkallaan.

H1N1-virustartunnan saanut mies on tällä hetkellä kotonaan vapaaehtoisessa eristyksessä ja on hyväkuntoinen. Hänen perheenjäsenensä ovat saaneet estolääkitystä.

Mies palasi Suomeen 8. kesäkuuta Frankfurtista Helsinkiin Finnairin lennolla AY 822, ja hakeutui keskiviikkona oireiden perusteella hoitoon. Parhaillaan kartoitetaan muita lentomatkalla olleita henkilöitä.

"Käytännössä tutkitaan vain lähellä istuneet henkilöt. En ole kuullut, että kukaan olisi aiemmin saanut virusta lentomatkan aikana", ylilääkäri Markku Kuusi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin infektiolääkärin Reijo Peltosen mukaan viruksen ominaisuuksia tutkitaan parhaillaan. Kyseessä on australialainen kanta, ja siitä ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa.

"En usko, että on syytä huoleen. Tähän mennessä todetut virukset ovat olleet leutoja, mutta virustyypin muuttumista häijymmäksi on vaikea ennustaa".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.