perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Lahdessa epäillään sikainfluenssatartuntaa

29.4.2009 11:54 | Päivitetty: 29.4.2009 18:15

Juha Tanhua

Infektiolääkäri Juha Salonen ja toimialajohtaja Matti Liukko kertoivat sikainfluenssaepäilystä Päijät-Hämeen Keskussairaalassa.

Infektiolääkäri Juha Salonen ja toimialajohtaja Matti Liukko kertoivat sikainfluenssaepäilystä Päijät-Hämeen Keskussairaalassa.

Päijät-Hämeen keskussairaalassa Lahdessa epäillään sikainfluenssatartuntaa.

Meksikosta palanneelta potilaalta on otettu näytteet, joiden tulokset varmistuvat noin viikossa.

Työikäinen nainen oli ollut Meksikossa useita kuukausia.

Nainen otettiin hoidettavaksi keskussairaalaan tiistai-iltana. Hän oli ottanut yhteyttä terveyskeskukseen tiistai-aamuna.

Naisen oireet ovat lieviä ja hänen tilansa on vakaa.

Sairaalan mukaan naista hoidetaan ilmaeristystiloissa ja hänestä on otettu laboratorionäytteet.

Koetulokset varmistuvat noin viikon kuluessa. Tieto siitä, onko potilaan oireiden syynä influenssa varmistuu kuitenkin jo 1–2 päivässä.

"Jos potilaalla ei todeta influenssatartuntaa, eristys voidaan purkaa ja aloitettu viruslääkitys keskeyttää", sairaala kertoo tiedotteessa.

Potilaalle on annettu viruslääkitys.

Myös potilaan läheisten suhteen on ryhdytty toimiin. Yli kymmenen naisen kanssa kontaktissa ollutta ihmistä on tällä hetkellä kotieristyksessä ja heitä hoidetaan Tamiflu-estolääkityksellä.

Myös Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa on otettu näyte yhdeltä Meksikosta palanneelta matkailijalta sikainfluenssan varalta. Hänellä ei todettu influenssatartuntaa, kertoo Hyksin infektiolääkäri Ville Valtonen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Mediuutiset.

Yhteydenottoja Hyksiin on tullut runsaasti. Valtosen mukaan lääkäriin on syytä hakeutua sellaisen matkailijan, joka on palannut Meksikosta viikon sisällä ja jolla on kuumetta tai hengitystieoireita.

Sikainfluenssa todetaan tällä hetkellä laboratoriokokein eristämällä virus, mikä kestää useamman vuorokauden. Valtonen uskoo, että viruksen diagnostiikkaa kehittyy lähiviikkoina nopeammaksi, ja sikainfluenssavirus saadaan testattua jo päivässä.

Helsingin terveyskeskuksissa taudin mahdollisuutta oli selvitelty viime päivinä joillakin kymmenillä matkalta palanneilla, mutta kenelläkään tautia ei ollut syytä epäillä, kertoo kaupungin epidemiologi Hannele Kotilainen.

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa ei ollut tiedossa tapauksia, joissa tautia olisi tarvinnut epäillä, infektiolääkäri Irma Koivula kertoi Helsingin Sanomille.

Oulun yliopistolliseen sairaalaan kyselyjä taudista oli tullut jonkin verran, mutta yhtään viranomaiskriteerit täyttävää tapausta ei tiistai-iltapäivään mennessä ollut epäilty, infektiolääkäri Timo Hautala kertoi. Terveyden ammattilaisille annetun ohjeistuksen mukaan altistumiskriteerit täyttyvät silloin, kun sairastunut on oleskellut epidemia-alueella seitsemän vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua.

Helsinki-Vantaan lentokentällä toiminta jatkui tiistaina iltapäivällä tavalliseen tapaan maailmalla leviävästä sikainfluenssasta huolimatta.

Kentällä oli kuitenkin valmius ottaa heti käyttöön mahdolliset viranomaisohjeet, jos sellaisia saataisiin, Finaviasta kerrotaan. Finavia kuvaa kentän tunnelmaa rauhalliseksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Pelkäätkö sikainfluenssaa?

Meksikosta liikkeelle lähtenyt virus on saanut maailman varpailleen. Hengityssuojia myydään kovaa vauhtia Suomessakin.

Kyllä 32% Ei 68%

Vastanneita 10481

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.