5.2.2009 17:53
Amerikkalalsissotilas vartiossa Afganistanin itäosissa tammikuun lopulla.
Yhdysvaltain uuden presidentin Barack Obaman odotetaan paljastavan uuden Afganistan-strategiansa lähiviikkoina.
Obama aikoo ennakkotietojen mukaan kasvattaa Yhdysvaltain Afganistanissa olevia joukkoja ja keskittää voimat terroristien jahtaamiseen. Yhdysvalloille näyttää riittävän Afganistanin vakauttaminen niin, etteivät al-Qaidan tapaiset terroristijärjestöt saisi enää jalansijaa.
Strategian muutos tarkoittaa samalla, että Yhdysvallat jättää kansakunnan rakentamisen ja talouskysymykset yhä enemmän eurooppalaisille.
Yhdysvaltain uusi politiikka voi ajaa Suomenkin kiperien kysymysten eteen.
Suomessa ja muualla Euroopassa poliitikot perustelevat osallistumista Afganistanin kriisinhallintaan ja jälleenrakennukseen sillä, että Afganistanissa rakennetaan oikeusvaltiota.
"Jos kokonaistavoitteet hilataan alaspäin, pitää miettiä, miksi me olemme Afganistanissa", sanoo Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi