sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Suurlähettiläs: Libyan painekattilasta lentämässä kansi

21.2.2011 15:53

Suomen Tunisian-suurlähettiläs Tiina Jortikka-Laitinen vertaa Libyan tilannetta painekattilaan.

"Paine on niin kova, että kansi on jo räjähtämässä päältä", hän kuvasi STT:n puhelinhaastattelussa.

Libyan johtajan Muammar Gaddafin turvakoneisto on vahva, mutta silti suurlähettilään mukaan on vaikea arvioida, miten tilanne kehittyy. Levottomuudet ovat levinneet jo eri puolille maata.

Jortikka-Laitinen ei pidä yllättävänä sitä, että Libyan protestit alkoivat maan itälaidalta. Alueella on ollut aiemminkin Gaddafin vastaisia kansannousuyrityksiä. Maantieteellinen etäisyys pääkaupunkiin on suuri - esimerkiksi Bengasin kaupungista Tripoliin on tuhat kilometriä.

"Ollaan aika kaukana pääkaupungista ja liikkuminen (sinne) on hankalaa", Jortikka-Laitinen kuvaili.

"On tuntunut varmasti siltä, että ollaan ikään kuin omaa maata."

Suurlähettiläs puhui myös arabimaailman dominovaikutuksesta. Etenkin Tunisian vaikutus Libyassa on suurta, ja ihmisten välillä on paljon kanssakäymistä.

"He (libyalaiset) ovat pystyneet seuraamaan hyvin sitä, mitä alueella tapahtuu", Jortikka-Laitinen kiteytti.

Sosiaalisella medialla on myös Libyassa vahva rooli. Esimerkiksi Twitter on välittänyt nopeasti tietoa tapahtumista.

"Kyllä libyalaiset saavat tietoa, vaikka -- virallinen media kertoo tapahtumat hallituksen näkökulmista."

Suomella ei ole Libyassa omaa suurlähetystöä, vaan Tunisiassa sijaitseva lähetystö hoitaa asioita myös Libyassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.