20.11.2007 20:48
pariisi. Valtion, kuntien ja sairaaloiden virkamiesten lakko lamautti monet ranskalaisen yhteiskunnan palvelut tiistaina.
Opetusministeriön mukaan neljäkymmentä prosenttia opettajista jätti tulematta töihin, joten noin puolet ala-asteista pysyi kiinni. Lakko toi häiriöitä myös esimerkiksi postin ja sairaaloiden toimintaan. Lehtikioskit jäivät ilman sanomalehtiä kirjapainoalan protestin vuoksi.
Lakkoilijat vastustavat oikeistohallituksen suunnitelmaa karsia virkamiehiä. Ensi vuonna eläkkeelle jäävistä viranhaltijoista kolmasosan tilalle ei palkata uutta työntekijää valtion säästökuurin vuoksi.
Virkamiehet vaativat myös palkankorotuksia. Heidän mukaansa reaalipalkat ovat hintojen nousun vuoksi jääneet kauas jälkeen yksityisen sektorin palkoista.
Presidentti Nicolas Sarkozy kieltäytyi kuitenkin luopumasta aikomistaan uudistuksista. "Ranska tarvitsee uudistuksia kohdatakseen kansainväliset haasteet. Näitä muutoksia on jarrutettu liian kauan", Sarkozy vetosi Ranskan pormestarien kokouksessa Pariisissa.
"Valtion virkamiehistä noin 30 prosenttia osallistuu lakkoon, mikä tekee lakosta melko tavallisen", julkisen palvelun ministeri André Santini sanoi RTL-radiokanavan haastattelussa. Santinin mukaan lakko ei vaikuta valtion saneeraussuunnitelmiin.
Lakko osui samaan aikaan seitsemättä päivää jatkuvan julkisen liikenteen lakon kanssa.
Virkamiesten yleislakon oli määrä kestää vain tiistaipäivä. Liikennelakko jatkuu ainakin vielä keskiviikkoon, jolloin hallitus, työnantajat ja ammattiliitot neuvottelevat eläkkeistä.
Ranskan liikennelakko päättymässä 22.11.2007
Ranskan luotijunia sabotoitu lakon aikana 21.11.2007
Ranskan lakkojen lasku kasvaa 19.11.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi