torstai 18.3.2010 | Eetu, Edvard  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Sveitsi äänestää minareettien rakentamisesta

28.11.2009 23:27

FABRICE COFFRINI / AFP

Moskeijoita Sveitsissä on 150, mutta minareetteja vain neljä.

Moskeijoita Sveitsissä on 150, mutta minareetteja vain neljä.

Minareetit törröttävät kuin ohjukset Sveitsin ristilipun päällä ja nainen on verhottu mustaan kaapuun. Julisteen viesti kärjistää rankasti: minareetit ovat uhka puolueettomalle Sveitsille.

Provokatorinen juliste on tulehduttanut Sveitsin ilmapiiriä sunnuntaina pidettävän kansanäänestyksen alla.

Kolme kaupunkia, Basel, Lausanne ja Fribourg kielsivät julisteet, koska ne leimasivat islamin "rasistiseksi, epäkunnioittavaksi ja vaaralliseksi". Zürich puolestaan salli julisteiden levittämisen sananvapauden nimissä.

Tunteet käyvät poikkeuksellisen kuumina muutenkin. Torstaina Geneven moskeijan sisäänkäynti sotkettiin punaisella maalilla.

Uusien minareettien rakentamista vastustaa Sveitsin suurin puolue, oikeistopopulistinen Sveitsin kansanpuolue. Se on saanut tuekseen pienen oikeistolaisen puolueen. Puolueet vaativat Sveitsin perustuslakiin muutosta, joka kieltäisi minareettien rakentamisen.

Ne saivat sytykkeen kansanäänestyksestä kaksi vuotta sitten, kun useat moskeijat hakivat rakennuslupaa uusille minareeteille.

Aloitteen taakse on kerätty liki 200 000 nimikirjoitusta; satatuhatta olisi riittänyt kansanäänestyksen toteuttamiseen.

Muukalaisvihamielisyydestään tunnettu kansanpuolue epäilee, että uusien minareettien rakentaminen voi johtaa ääri-islamilaisuuden nousuun Sveitsissä.

Sveitsissä on 350 000–400 000 muslimia eli viisi prosenttia Sveitsin väestöstä. Suurin osa on muuttanut Sveitsiin 1990-luvulla entisen Jugoslavian alueelta ja Turkista. He edustavat maltillista islamia. Sveitsin muslimien järjestöt ovat pitäneet kansanäänestyksen alla matalaa profiilia.

Moskeijoita Sveitsissä on 150, mutta minareetteja vain neljä. Melumääräysten takia yhdestäkään minareetista ei kuuluteta rukouskutsuja.

Kansalaisaloite on jakanut Sveitsin jyrkästi kahteen leiriin. Sveitsin hallitus, useimmat puolueet, kirkot, ihmisoikeusjärjestöt ja talouselämä vastustavat tiukasti minareettikieltoa. Aloitteentekijät ovat jääneet vaille vaikutusvaltaisten tahojen tukea.

Liittohallitus ja elinkeinoelämän järjestöt pelkäävät kansanäänestyksen saattavan johtaa vastareaktioihin muslimimaissa. Ne pelkäävät, että vahinkoa on jo koitunut, vaikka minareettien rakentamiskielto kaatuisikin äänestyksessä.

Sveitsissä on muistutettu Muhammed-piirrosten ajaneen Tanskan kriisiin suhteissa muslimimaihin.

Ulkoministeri Micheline Calmy-Rey on varoittanut suorin sanoin, että minareettikielto voisi tehdä Sveitsistä islamilaisen terrorismin kohdemaan.

Talouselämää edustava Economiesuisse-järjestö pelkää sveitsiläisten tuotteiden ja yritysten boikotteja.

Pankkimaan taloudelliset menetykset voisivat vaarantaa tuhansia työpaikkoja.

Kristilliset kirkot ja ihmisoikeusjärjestöt ovat korostaneet Sveitsin olevan ihmisoikeuksien kehto ja takaavan uskonnonvapauden.

Minareettien rakennuskielto saattaa hyvinkin kaatua kansanäänestyksessä. Sveitsiläisten enemmistö, 53 prosenttia, vastustaa tuoreen kyselyn mukaan minareettikieltoa. Kannattajien joukko on kasvanut äänestyksen lähestyessä 37 prosenttiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.