torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Taas nosturiturma New Yorkissa – työmaille kovaa kritiikkiä

30.5.2008 18:06 | Päivitetty: 30.5.2008 21:45

Chip East / reuters

Nosturin kaatuminen Manhattanilla aiheutti tuhoja ympäristön rakennuksiin.

Nosturin kaatuminen Manhattanilla aiheutti tuhoja ympäristön rakennuksiin.

New York. Rakennustyömaan nosturi kaatui ja aiheutti kahden ihmisen kuoleman perjantaina New Yorkissa. Tapaus oli jo toinen kuolemaan johtanut nosturiturma kaupungissa vajaan kolmen kuukauden kuluessa.

Onnettomuudessa kuolleiden määrästä oli aluksi epätietoisuutta. New Yorkin palolaitoksen mukaan sortuneen nosturin raunioista löydettiin kaksi ihmistä. Uutistoimisto AP vahvisti illalla, että turmassa sai surmansa kaksi ihmistä.

Nosturi kaatui 23-kerroksisen rakennuksen päälle aamuruuhkan aikaan. Silminnäkijöiden mukaan nosturin ohjaamo ja puomi romahtivat maahan ja repivät matkalla rakennuksen parvekkeet.

Rakennustyömaiden onnettomuudet ovat puhuttaneet viime aikoina New Yorkissa. Maaliskuussa Manhattanilla kuoli seitsemän ihmistä nosturin kaaduttua rakennuksen päälle.

Huhtikuussa New Yorkin korkea-arvoinen rakennusvirkamies joutui eroamaan saatuaan kovaa kritiikkiä useista rakennustyömailla sattuneista onnettomuuksista.

New Yorkin pormestari Michael Bloomberg vaati perjantaina onnettomuuden perinpohjaista tutkimista. Onnettomuuden syy ei ollut heti selvillä, mutta yhtenä tekijänä saattoi olla kiire.

Bloombergin mukaan turvallisuus ei voi missään tapauksessa mennä työmailla tehokkuuden edelle.

"Kukaan ei halua talouden kasvavan yhtä paljon kuin minä tahdon. Mutta emme me sentään halua tappaa ihmisiä", Bloomberg jyrisi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.