perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Tahallaan aiheutettu kipu sattuu enemmän

26.12.2008 9:35

Adnan Abidi / Reuters

Englannin krikettimaajoukkueen kapteeni Kevin Pietersen irvisti kivusta loukkaannuttuaan pelissä.

Englannin krikettimaajoukkueen kapteeni Kevin Pietersen irvisti kivusta loukkaannuttuaan pelissä.

Kivun voimakkuus riippuu siitä, lyökö joku ihmistä poskelle vihasta vai esimerkiksi häätääkseen poskelta hyttysen. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan kivun tahallisuus vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka kovalta kipu tuntuu.

Harvardin yliopiston tutkimuksessa oli mukana 48 koehenkilöä, jotka jaettiin pareihin. Toinen koehenkilöistä oli "uhri", joka otti sähköiskuja vastaan.

Sähköiskuja jakavalla koehenkilöllä oli kaksi nappia: ensimmäisestä tuli sähköisku, toisesta ääni. Tahallisuus-kokeessa uhri sai sähköiskun, kun koehenkilö painoi sähköiskunappia. Tahattomuuskokeessa sähköiskun sai, kun koehenkilö painoi ääninappia, jolloin sähköisku tuli yllätyksenä molemmille.

Koe oli järjestetty siten, että molemmat koehenkilöt tiesivät koko ajan milloin sähköisku oli tahallaan tai tahattomasti aiheutettu.

Tulokset osoittivat, että uhrit kokivat tahallaan aiheutetun kivun huomattavasti voimakkaampana kuin tahattomasti aiheutetun, vaikka sähköiskut olivat voimakkuudeltaan samanlaisia. Lisäksi uhrit tottuivat tahattomasti aiheutettuun kipuun, mutta tahallisesti aiheutettu tuntui yhtä voimakkaana joka kerta.

Tutkimusta johtaneen Kurt Grayn mukaan tulokset voivat kertoa myös siitä, miten ihmiset sopeutuvat negatiivisiin elämäntilanteisiin. Jos ihmiset kokevat, että ikävä tilanne on toisten tahallaan aiheuttama, se voi tuntua paljon ikävämmältä kuin jos se on syntynyt täysin tahattomasti.

Tutkimus julkaistiin Psychological Science -sarjassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.