Taiteilija-poliitikko palautti Viroa länteen

Viron entinen presidentti Lennart Meri kuoli Tallinnassa tiistaina 14. maaliskuuta aamuyöllä vähän ennen kello neljää. Meri olisi täyttänyt tässä kuussa 77 vuotta. Hän oli syntynyt Tallinnassa 29. maaliskuuta 1929.

Meren elämäntyö huipentui keväällä 2004, kun Viro liittyi ensin Natoon ja sitten Euroopan unioniin. Silloin Viro, itsenäinen tasavalta, oli lopulta virallisesti ja viimeistenkin ulkopuolisten silmissä taas osa läntistä ja demokraattista maailmaa. Virolaiset eivät kulttuurinsa länsimaisuutta olleet epäilleet, vaikka 1930-luvun Viron demokraattisuudesta ollaankin useampaa mieltä.

Meren isä oli virolainen diplomaatti, ja nuori Lennart kävi koulua Tallinnan lisäksi Pariisissa ja Berliinissä. Neuvostoliiton miehitettyä Viron hän kävi keskikoulua Siperiassa, jonne perhe oli karkotettu 1941. Sieltä Meri palasi lopettamaan koulunsa Tallinnaan ja opiskelemaan Tarttoon.

Valmistuttuaan yliopiston historiallis-kielitieteellisestä tiedekunnasta hän toimi dramaturgina, opetti taidekoulussa ja oli radiotoimittaja ja kääntäjä. Jo silloin hän matkusteli laajasti Neuvostoliiton kaukaisillakin alueilla.

Tärkeä syy oli tietenkin se, ettei häntä päästetty ulos Neuvostoliitosta. Mutta Siperian-matkojen takana oli myös aito kiinnostus alueeseen ja varsinkin sen kansoihin. Matkojen pohjalta syntyi kirjoja ja dokumenttielokuvia, jotka nostivat pienet suomalais-ugrilaiset kansat esiin.

Tärkeintä oli silti se, että sukulais- ja samalla omankin kansan historiaa esittelemällä Meri vahvisti miehityksen alla elävien virolaisten identiteettiä.

"Pää pystyyn, olemme ainakin menneisyytemme isäntiä", hän muistutti.

Kirjailijan ja elokuvantekijän tie vei 1980-luvun lopulla politiikkaan, kuten niin monen muunkin virolaisen intellektuellin. 1988 hän perusti Eesti Instituut -nimisen laitoksen, jonka suojissa länsimaihin perustettiin kulttuuriedustustoja, joista aikanaan tuli Viron suurlähetystöjä.

Meri nimitettiin keväällä 1990 ulkoministeriksi ensimmäisten ei-kommunististen vaalien jälkeen. Viro oli osa Neuvostoliittoa, eikä ulkoministerin liikkumatila ollut kovin iso.

Tilanne muuttui nopeasti elokuussa 1991, kun vanhoilliset kaappasivat Neuvostoliitossa vallan. Meri oli silloin sattumalta Helsingissä, ja tuli hetkessä suomalaisille tutuksi. Muutamassa päivässä vuosikymmeniä Neuvostoliiton osana ollut Viro oli julistautunut itsenäiseksi ja useimmat valtiot olivat palauttaneet diplomaattisuhteensa sen kanssa.

Meri itse on muistellut, kuinka hän silloin vei mustalla loistoautolla tunnustuspyyntökirjeitä suurlähetystöihin Helsingissä. Pohjoisesplanadilla auto pysähtyi punaisiin valoihin, ja Meri kuuli kadulta melua. Syy ei ollutkaan kolari, vaan suomalaiset taputtivat auton nokalla liehuvalle Viron lipulle.

"Nojauduin takapenkin kulmaan ja tunsin, mitä merkitsee se onni, että ihminen voi tunnistaa elämänsä onnellisimman hetken vielä ennen kuin se hetki on ohi."

Hallitus joutui sittemmin eroamaan ja Meri nimitettiin 1992 suurlähettilääksi Helsinkiin. Saman vuoden syksyllä hänet valittiin Viron tasavallan presidentiksi, Viron ensimmäiseksi valtionpäämieheksi yli 70 vuoteen.

Valinnan teki parlamentti, eikä kansa Merta olisi valinnutkaan. Merellä oli taakkanaan paitsi intellektuellin myös boheemin taiteilijan leima.

Virolle Meren valinta oli silti onni. Meri oli vahva patriootti, jolle Viron asia oli aina tärkein. Kodin perintönä hän oli kuitenkin myös tyylikäs kosmopoliitti, juuri oikea mies vakuuttamaan, että Viro oli osa "länttä".

Eivätkä virolaiset presidenttiään sittemmin karsastaneet. Meren huumorintaju oli suorastaan maineikas ja myös hyvin iso osa häntä. Siihen kuului tarvittaessa tiukan etiketin rikkominen, mikä miellytti virolaisia. Hän oli myös nopeiden, terävien ja piikikkäiden heittojen mestari.

Meren huumorintaju näkyi myös hänen puheissaan, jotka olivat usein hauskoja ja nokkelia, vaikka niissä oli myös syvällinen ja jopa filosofinen puolensa. Meri olikin suosittu puhuja ja pidetty vieras ympäri maailmaa myös 2001 päättyneiden presidenttikausien jälkeenkin.

Myös vuosikymmenten saatossa syntynyt vahva side Suomeen säilyi. Meri kävi mielellään Suomessa ja täällä hänellä olikin laaja ystävä- ja tuttavapiiri.

Eläkeläisenä hän osallistui myös Viron edustajana Euroopan tulevaisuuskonventtiin 2002– 2003.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi