sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Talvi koittaa Kiinan järistysalueen miljoonille kodittomille uhreille

16.11.2008 22:02

LIU Jin / AFP

Pyykinpesua telttakylässä Leigun kaupungissa Beichuanissa.

Pyykinpesua telttakylässä Leigun kaupungissa Beichuanissa.

PEKING. Miljoonia kodittomiksi jääneitä ihmisiä uhkaa talven kylmyys maanjäristyksen tuhoamalla alueella Kiinassa. Jälleenrakentaminen on yhä pahasti kesken Sichuanin maakunnassa, jossa järistys runteli kaupunkeja ja maaseutualueita puoli vuotta sitten.

Vuoristoisella alueella talvi on kostea ja kylmä, eivätkä lumisateetkaan eivät ole harvinaisia.

"Sisällä tulee jo nyt öisin kylmä. Nukumme yleensä kahden viltin alla. Välillä poltamme hiiliä kaminassa", sanoo Hu Dehui puhelimessa Beichuanin kaupungin läheltä.

Hu kertoo asuvansa perheineen hallituksen rakennuttamassa väliaikaisessa parakkikylässä. Sama kohtalo on edelleen kahdella miljoonalla ihmisellä.

Toukokuun 12. päivän tragediassa kuoli virallisten lukujen mukaan 70 000 ihmistä. 18 000 kirjattiin kadonneiksi, mutta heidän uskotaan kuolleen.

Jälleenrakentaminen on osoittautunut massiiviseksi urakaksi. Lukumääräisesti kyse on kuin koko Suomen uudelleenasuttamisesta. Järistys jätti kodittomaksi noin viisi miljoonaa ihmistä.

Asuntojen lisäksi tuhoutui kouluja, terveysasemia ja muita julkisia rakennuksia.

"Edistystä on saatu aikaan. Merkittävä määrä uusia taloja on rakennettu ja paljon rakennustöitä on meneillään", sanoo tiedottaja Francis Markus Punaisesta Rististä.

"Mutta tehtävää on valtavasti. Maaseutualueilla näkee yhä tien varsilla paljon ihmisiä, jotka asuvat teltoissa tai itse kyhätyissä suojissa."

Markusin mukaan alueella on nyt pulaa huovista ja hygieniatarvikkeista. Vesi- ja viemäriverkosto kaipaa yhä kunnostamista.

Kiinan viranomaiset saivat toukokuussa kehuja nopeista aputoimistaan. Jälleenrakentamisessa on tullut esiin tyypillisiä ongelmia: hidasta byrokratiaa ja rahojen katoamista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.