sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Tatuoitavaksi mennyt nainen sai kolmen sijaan kasvoihinsa 56 tähteä

17.6.2009 15:53

reuters

Belgialaisnainen haastoi tatuoijan oikeuteen, väittäen että sovitun kolmen tatuoinnin sijasta tatuoija teki niitä hänen kasvoihinsa yli viisikymmentä. Tatuoijan mukaan hän vain toteutti tytön tilauksen.

Belgialaisnainen haastoi tatuoijan oikeuteen, väittäen että sovitun kolmen tatuoinnin sijasta tatuoija teki niitä hänen kasvoihinsa yli viisikymmentä. Tatuoijan mukaan hän vain toteutti tytön tilauksen.

Bryssel. Belgialainen nuori nainen teki poliisille merkillisen ilmoituksen. Hän sanoi menneensä tatuoijan pakeille saadakseen kolme tähteä naamaansa, mutta kun hän lähti tatuoijan luota pois, hänen naamassaan oli peräti 56 tähteä.

18-vuotias nainen kertoo nukahtaneensa tatuointioperaation aikana. Hän kuulemma heräsi kipuun tatuoijan ollessa parhaillaan hänen nenänsä kimpussa.

Tatuoija väittää, että hän ja tyttö sopivat tähtien lukumäärästä. Ja että tuo lukumäärä oli nimenomaan 56.

"Vaikeudet alkoivat vasta, kun tytön isä näki tatuoinnit", tatuoija sanoo.

Tatuoitu tyttö haluaa jättää muutaman tähden naamaansa edelleen. Muista hän haluaa tavalla tai toisella päästä eroon.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.