1.12.2008 5:17 | Päivitetty: 1.12.2008 9:20
Turvallisuustoimia on kiristetty Intian pääkaupungissa New Delhissä sen jälkeen, kun viranomaiset saivat varoituksen uusista iskuista Delhin kansainvälisellä lentokentällä sekä kolmella Delhin päärautatieasemalla.
Uhkaus lähetettiin sähköpostilla ja viestin on allekirjoittanut Deccan Mujahedin, joka on ilmoittautui myös Mumbain iskujen tekijäksi. Ryhmän epäillään kuuluvan pakistanilaiseen Lashkar-e-Taiba -järjestöön.
Asiasta kertoo sanomalehti Times of India hallituslähteisiin viitaten.
Intian sisäministerin mukaan kaikki Mumbain iskuissa mukana olleet olivat pakistanilaisia. Ministeri Shakeel Ahmad kertoi asiasta Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa.
Lausunto on selkein, jonka intialaisviranomainen on antanut syyllisistä. Intian syytökset Pakistania kohtaan ovat kiristäneet maiden muutenkin tulehtuneita suhteita.
Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice aikoo matkustaa Intiaan ylihuomenna. Valkoisen talon mukaan Ricen vierailu on solidaarisuuden osoitus terrori-iskuista kärsineille intialaisille.
Mumbain viime viikon iskuissa kuoli lähes 200 ihmistä.
HS MUMBAISSAIntia: Terroristit koulutettiin Pakistanissa 1.12.2008
”Terroristit halusivat jättää WTC:n tornit varjoonsa” 30.11.2008
HS MUMBAISSAMumbain ainoa kiinni jäänyt tappaja paljasti yksityiskohtia iskuista 30.11.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi