sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Tolstoi-juna myöhästyi 13 tuntia Venäjän junaiskun takia

28.11.2009 13:48 | Päivitetty: 28.11.2009 23:51

Moskovan ja Helsingin väliä liikennöivä Tolstoi-pikajuna myöhästyi lauantaina aikataulustaan 13 tuntia.

Ratahallintokeskuksesta kerrottiin, että Moskovasta Helsinkiin matkalla ollut Tolstoi ohjattiin Venäjällä turmapaikan ohitse toista rataosuutta pitkin. Juna saapui Vainikkalaan hieman yhdeksän aikaan illalla, ja matkustajat pääsivät jatkamaan vaihtojunalla Helsingin suuntaan kymmenen jälkeen.

Moskovan suuntaan menevät matkustajat matkustivat illalla korvaavalla junalla Helsingistä Vainikkalan asemalle, jossa juna odotti Tolstoin saapumista. Kun Tolstoi saapui Vainikkalaan, varajunan matkustajat siirtyivät siihen ja Tolstoi suuntasi takaisin Moskovaan.

Tolstoilla saapuneet matkustajat taas nousivat varajunaan, joka vei heidät Helsinkiin. Ratahallintokeskus kertoi myöhään lauantaina, että varajuna olisi Helsingissä yhden aikaan sunnuntaina noin 13 tuntia Tolstoin aikataulusta jäljessä.

Moskovaan suunnannut Tolstoi oli aikataulusta noin tunnin jäljessä. Ratahallintokeskuksella ei ollut lauantai-iltana tietoa, pääsikö juna käyttämään Pietari-Moskova-rataa vai ohjattiinko se kiertoreitille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.