28.11.2009 11:03 | Päivitetty: 28.11.2009 17:43
Tolstoin matkustajia ravintolavaunussa odottelemassa matkan jatkumista.
Helsinkiin Moskovasta matkaava Tolstoi-juna joutui odottamaan matkan varrella tunteja Nevski Ekspressin turman takia. Juna kulki välillä pysähdellen kiertotietä kohti Pietaria, jonne se saapui paikallista aikaa 18.41.
Junan oli määrä saapua Helsinkiin puoliltapäivin, mutta se oli ennen puoltapäivää jo kymmenen tuntia myöhässä.
Tolstoi-junassa matkustavan Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajan Kirsikka Moringin mukaan Nevski Ekspressin turmasta ei ollut kerrottu, kun juna lähti Moskovasta perjantaina 22.50 paikallista aikaa, vaikka onnettomuus oli tuolloin jo tapahtunut.
Junassa matkustavat kuulivat vasta matkalla onnettomuudesta. Heille kerrottiin myös, että Nevski Ekspressin eilisillan turmassa on kyse terrori-iskusta.
Tolstoin matkustajat ovat järkyttyneitä mahdollisesta terrori-iskusta, mutta mitään paniikkia matkustajien keskuudessa ei syntynyt.
Lauantaina iltapäivällä junassa alko kuitenkin liikkua huhu: Vientipäällikkö Lilia Jakovitš kertoi, että jo kuukauden ajan on huhuttu, että jossain tapahtuu kohta iso terrori-isku.
Junan työntekijät puolestaan kertoivat, että samana päivänä kaksi vuotta sitten Nevski Ekspressiin kohdistui terrori-isku, jossa kuoli 14 ihmistä. Työntekijät vaativat, että koko Nevski Ekspressin liikennöinti pitäisi nyt lopettaa.
Virkailijat ovat kertoneet Tolstoin matkustajille matkan varrella, että kymmeniä junia seisoo onnettomuuden takia. Myös ikkunasta on näkynyt useita seisovia junia.
Junassa on runsaasti suomalaisia matkustajia. Junassa on järjestetty ruokailu lapsille.
Tämänhetkisten tietojen mukaan Tolstoi saapuu Vainikkalaan kello 22. Ratahallintokeskuksen mukaan Moskovan Helsingistä lähtevä junavuoro ajetaan ajallaan Vainikkalaan saakka korvaavalla kalustolla. Vainikkalassa varajunan matkustajat siirretään Tolstoihin.
Tolstoilla saapuneet matkustajat ohjataan puolestaan varajunaan, joka tuo heidät Helsinkiin, jonne tulo tapahtuu tämänhetkisten tietojen mukaan 13 tuntia myöhässä.
Venäjä: Junaiskun taustalla useita syyllisiä 29.11.2009
Junaliikenne on palannut normaaliksi Venäjän junaiskun jälkeen 29.11.2009
Venäjän viranomaiset: Junaturma on varmistunut terroriteoksi 28.11.2009
Venäjän rautatieyhtiö maksaa uhreille korvauksia 28.11.2009
Ulkoministeri Stubb esitti surunvalittelunsa Venäjän junaturman vuoksi 28.11.2009
Venäjän turmajunassa ei todennäköisesti ollut suomalaisia 28.11.2009
Tolstoi-juna myöhästyi 13 tuntia Venäjän junaiskun takia 28.11.2009
Liikenneministeri Vehviläinen lähetti surunvalittelut Venäjälle 28.11.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi