14.10.2009 11:36
Noin 40 000 ihmistä kokoontui keskiviikkoaamuna soulilaisen yliopiston pihamaalle todistamaan jättimäisiä häitä.
Soul. Tuhannet eteläkorealaiset ja ulkomaalaiset pariskunnat vannoivat keskiviikkona vihkivalansa massahäissä Etelä-Koreassa. Tilaisuuden järjesti niin sanottu Yhdistymiskirkko.
Kirkon omistamassa Sun Moon -yliopistossa järjestetyn vihkimisen toimitti kirkon perustaja, 89-vuotias pastori Sun Myung Moon. Tilaisuuteen osallistui noin 20 000 pariskuntaa.
Yhdistymiskirkko perustettiin Soulissa vuonna 1954, minkä jälkeen se on levinnyt maailmalle.
Kirkko ei ole suostunut paljastamaan jäsenmääräänsä.
Moon on johtanut massavihkimisiä 1960-luvulta alkaen. Aiemmin Moon itse valitsi puolisot seuraajilleen, eikä hänen miniänsä erimerkiksi ollut tavannut tulevaa miestään ennen häitä. Viime vuosina kirkko on kuitenkin sallinut pariskuntien tutustua toisiinsa ennen avioliittoa, kertoo kirkon rahoittama sanomalehti.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi