23.1.2008 21:01
Rinkebyn torilla oli keskiviikkona tavanomaisen vilkasta.
tukholma. Turvallisuuspoliisi Säpo tutkii tukholmalaisen miehen mahdollista toimintaa kansainvälisen terrorismin rahoittajana, ruotsalaislehdet kertovat nimettömiin lähteisiin viitaten. Kyseessä on monimutkainen vyyhti, johon saattaa liittyä myös Rinkebyn lähiössä toimiva yksityinen islamilainen lasten päiväkotiyritys.
Jupakassa on seurattu kahta erillistä Rinkebyn lähiössä toimivien somalialaisyrittäjien talousrikostutkintaa. Viime vuoden marraskuussa vangittiin lähes kuukaudeksi 42-vuotias somalialaissyntyinen mies epäiltynä mittavista kirjanpitorikoksista ja veronkierrosta.
Mies sanoo pyörittäneensä aatteellista yhdistystä, joka järjestää pyhiinvaellusmatkoja Mekkaan. Hän ei ole pitänyt yhdistystä kirjanpitovelvollisena. Syyttäjän mukaan mies on toiminut ammattimaisena rahanvälittäjänä, joka palkkiota vastaan toimittaa esimerkiksi Ruotsissa asuvilta somaleilta rahaa kotimaahan.
Esitutkinta kirjanpito- ja verorikoksista jatkuu edelleen, mutta Svenska Dagbladet -lehti kertoi ensimmäisenä muutama päivä sitten, että Säpo epäilee osan rahoista päätyneen terrorismin rahoitukseen.
"En halua vastata", mies sanoi Helsingin Sanomille keskiviikkona ja pyysi kääntymään asianajanansa puoleen.
"Mikään tässä talousrikostapauksessa ei viittaa siihen, että Säpo olisi kiinnostunut asiasta", asianajaja Thomas Olsson sanoi.
Maahanmuuttajavaltaisen lähiön asukkaat ovat syyttäneet poliisia somaliyrittäjiin kohdistuvasta rasistisesta ajojahdista.
Vain muutamia viikkoja myöhemmin vangittiin niin ikään Rinkebyssä asuva 41-vuotias somalialaissyntyinen nainen, jonka omistaman päiväkotiketju Bismilahin epäillään lähettäneen 2006 lähes miljoona euroa ulkomaille eli yli kolmanneksen kaupungilta saamastaan ostopalvelukorvauksesta.
Nainen itse sanoo lehtitietojen mukaan, että kyseessä on henkilökohtainen laina.
Dagens Nyheter -lehti kirjoitti "luotettaviin lähteisiin viitaten" keskiviikkona, että 42-vuotiaan miehen ja päiväkotiyrittäjän tapaukset liittyvät jollain tavalla yhteen.
"Tämä on silkkaa arvailua. Lehdillä ei ole esittää mitään lähteitä tiedoilleen", Thomas Olsson sanoi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi