sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Tuliaiset Tunisiaan: jauhoja ja leipää

17.1.2011 12:13

jenni virtanen / hs

Wafa Besbessin Tunisin lentokentällä.

Wafa Besbessin Tunisin lentokentällä.

Tunis. Tunisialaisen Wafa Besbessin, 23, piti viettää mukava lomaviikko Pariisissa, mutta toisin kävi. Viikon puolessavälissä Tunisiassa tapahtui vallankumous. Mielenosoittajat pakottivat presidentti Zine al-Abidine Ben Alin jättämään maan, ja Tunisia ajautui kaaokseen.

Loman lopun Besbes on roikkunut puhelimessa varmistaakseen, että läheisillä on kaikki kunnossa. Sunnuntai-iltana hän pääsi vihdoin paluumatkalle. Lennot pääkaupunkiin Tunisiin olivat edelleen sunnuntaina sekaisin, ja Besbesin lento yli seitsemän tuntia myöhässä.

Pariisin-tuliaiset olivat ikimuistoiset: Besbes osti mukaan jauhoja ja paistovalmista leipää.

"Jauhoista oli tullut jo pulaa. Toinen lopussa oleva asia on bensiini, mutta sitä on hankalampi tuoda", hän sanoo.

Besbes ei oikein tiedä, mitä odottaa. Kun hän lähti matkalle viikko sitten, mielenosoitukset olivat vielä rauhallisia, eikä kukaan uskonut presidentin luovuttavan.

Nyt moni tutuista rakennuksista on poltettu, ja kotilähiössäkin ampuja oli vaaninut ohikulkijoita. Keskustan pääkatu on suljettu, ja armeija on tuonut panssarivaunuja kadulle.

"Sydämeen sattuu. On vaikea kuvitella tätä tilannetta omassa kotimaassa."

Kun Besbes saapui iltayhdeltätoista pääkaupunkiin Tunisiin, hänellä oli edessä vielä yksi koitos. Ulkonaliikkumiskiellon takia kaikkien kello iltakuuden jälkeen saapuneiden matkustajien piti jäädä lentokentälle odottamaan aamua.

Besbes viettikin sunnuntain ja maanantain välisen yön yhdessä kymmenien muiden lentomatkustajien kanssa matkalaukkuhallissa. Osa ihmisistä nukkui matkalaukkuhihnoilla, osa lattialla.

Jotain oli muuttunut myös laajemmin. Besbes kertoi, että pystyy nyt ensi kertaa puhumaan oikeasti, mitä ajattelee. Aiemmin Tunisian presidentin Ben Alin arvostelu olisi vienyt vankilaan.

"Kun halusimme puhua politiikkaa kavereiden kanssa, katkaisimme aina varalta virran matkapuhelimista. Olimme hysteerisiä siitä, että meitä tarkkaillaan."

Jotain on jo muuttunut vallankumouksen jälkeen. Besbes kertoo puhuvansa nyt ensi kertaa avoimesti Tunisian poliittisesta tilanteesta.

Tähän mennessä Besbes ei ole äänestänyt koskaan. Eikä hän tunne ketään, joka olisi näin tehnyt.

Seuraavissa vaaleissa hän aikoo kuitenkin vaaliuurnille.

"Kaikki tämä toi niin paljon toivoa meille", hän sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.