24.8.2008 21:36
Kannabis on monin tavoin turvallisempi aine kuin tupakka ja alkoholi, väittää tutkija Robin Roomin. Roomin tutki kannabiksen terveysvaikutuksia EMCDDA:n raporttia varten.
Kannabis aiheuttaa vähemmän riippuvuutta kuin laillisiksi määritellyt alkoholi ja tupakka. Myös sen päihdyttävä vaikutus on heikompi kuin alkoholin.
Lisäksi alkoholi ja tupakka vaarantavat terveyttä merkittävästi enemmän. Alkoholi aiheuttaa myös paljon sosiaalisia vaaratilanteita, kuten tappeluita ja rikollisuutta.
Roomin mukaan on selvää, että tupakka ja alkoholi ovat alisäänneltyjä nykyisessä kansainvälisessä huumevalvonnassa ja sääntöjärjestelmissä, kun taas kannabiksen rajoitukset ovat liian tiukkoja.
Useimmat lopettavat kannabiksen käytön viimeistään kolmikymppisinä, eivätkä koe minkäänlaisia kielteisiä vaikutuksia.
Säännöllisellä kannabiksen polttelulla on kuitenkin todettu olevan yhteys hengityselinten sairauksiin, syöpään ja sikiön kehityshäiriöihin. Viime aikoina on tutkittu paljon kannabiksen vaikutuksia psykoosin ja masennuksen kehittymiseen.
On myös huomattu, että yhä useammat jatkavat pilven polttelua keski-ikäisiksi saakka.
EMCDDA:n raportissa todetaankin, että käytön vaikutuksia julkiseen terveyteen täytyy arvioida pitkällä tähtäimellä.
Kannabis jakaa Eurooppaa 24.8.2008
"Samanhintaista kuin pussikaljoittelu" 24.8.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi