21.11.2009 11:00
Yhdysvaltalais-ranskalaisen tutkimuksen mukaan tupakan lehdet sisältävät valtavan määrän bakteereja.
Joka kerta kun tupakoitsija vetää henkoset keuhkoon, samaa tietä saattaa mennä tuhansia bakteereja, osoittaa tuore tutkimus. Ilmiö saattaa osaltaan selittää tupakoitsijoiden alttiutta sairastua hengitystieinfektioihin.
Yhdysvaltalais-ranskalaisessa tutkimuksessa selvitettiin neljän eri tupakkamerkin bakteeristoa. Tutkitut merkit olivat punainen Marlboro, Camel, Kool Filter Kings ja Lucky Strike Original.
Aikaisemmissa tutkimuksissa tupakassa on havaittu sekä bakteereja että niiden tuottamia myrkkyjä, mutta lajistoa ei ole ennen selvitetty tällä tarkkuudella.
Tulokset osoittivat, että tupakan lehdet sisälsivät valtavan määrän bakteereja. Osa lajistosta oli tavallisia maabakteereja, kuten tutkijat olettivatkin, mutta joukossa oli myös monia ihmiselle haitallisia lajeja.
Näitä olivat muiden muassa Acinetobakter-, Burkholderia-, Clostridium- ja Klebsiella -ryhmien bakteerit, jotka on aikaisemmin yhdistetty erityisesti hengityselinten infektioihin.
"Olimme yllättyneitä ihmisille haitallisten taudinaiheuttajien suuresta määrästä", sanoo tutkimusta johtanut Marylandin yliopiston professori Amy R. Sapkota.
Bakteerilajiston koostumuksessa ei ollut eroja tupakkamerkkien välillä.
Tutkimuksessa ei tarkasteltu sitä, voivatko bakteerit siirtyä savun mukana keuhkoihin, mutta tutkijat olettavat, että osa sitkeimmistä bakteereista tekee näin. Tästä on saatu viitteitä aikaisemmissa tutkimuksissa.
Jos bakteerit pääsevät savun mukana keuhkoihin, se saattaa selittää, miksi tupakoitsijat ja tupakan savulle altistuvat ovat herkempiä sairastumaan hengitystieinfektioihin ja miksi tupakoitsijoiden hengitysteistä tavataan suurempia määriä patogeenisiä bakteereja kuin tupakoimattomilta.
Infektioita aiheuttavat bakteerit tulisivat "kaupanpäällisiksi" savun mukana.
Tämä ei kuitenkaan ole ainoa syy infektioalttiuteen, sillä tupakanpoltto vahingoittaa hengitysteitä ja heikentää solujen vastustuskykyä taistella taudinaiheuttajia vastaan.
Näin siis myös muualta ympäristöstä tulevat taudinaiheuttajat altistavat tupakoitsijat infektioille.
Tutkimuksen julkaisi Environmental Health Perspectives.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi