20.12.2007 21:47
pariisi. Ranska tiukentaa vuodenvaihteessa tupakkalakiaan. Uusien säännöksien vuoksi esimerkiksi vesipiipun polttoa ja pohjoisafrikkalaista teetä tarjoavat teehuoneet ovat vaikeuksissa.
Tupakat ja vesipiiput pitää sammuttaa kahviloissa, yökerhoissa ja baareissa. Muilla julkisilla paikoilla kuten yliopistoilla, työpaikoilla ja sairaaloissa tupakat tumpattiin jo helmikuussa 2007.
Esimerkiksi Pariisin latinalaisissa kortteleissa sijaitseva Café Egyptien joutuu nyt miettimään kokonaan uusia tapoja houkutella asiakkaita.
"Minusta Café Egyptienin kaltaisille paikoille pitäisi myöntää jokin poikkeus laista. Kyse on egyptiläisestä perinteestä, jonka vaaliminen pitäisi sallia", valittaa Café Egyptienin omistaja Nasser Abaza. Hän pelkää tulojensa putoavan. "Asiakkaat vähenevät takuulla. Ainakin yhden kahdesta työntekijästäni erotan."
Omistaja aikoo houkutella asiakkaita ja haalia euroja tarjoamalla teen lisäksi ruoka-annoksia.
Hän aikoo myös rakennuttaa tupakkakopin. Se saa kuitenkin viedä vain 20 prosenttia tilasta eikä sinne saa tarjoilla.
Café Egyptien oli Pariisin ensimmäisiä pohjoisafrikkalaisten teehuoneiden buumin aloittajia avatessaan ovensa kymmenen vuotta sitten. Nykyisin Pariisissa ja sen ympäristössä on alan liiton mukaan 300 vesipiippu-teehuonetta.
Niissä juodaan makeaa pohjoisafrikkalaista teetä ja tuprutellaan isoista shishaksi tai narguiléksi kutsutuista vesipiipuista sekoitusta, joka valmistetaan tupakanlehdistä, siirapista ja makua ja tuoksua antavista hedelmistä.
Muslimimaiden perinteen mukaan alkoholi ei valikoimiin kuulu.
Ranska on ollut tupakointimyönteisyyden viimeisiä linnakkeita länsimaissa.
Naapurimaissa tupakointia on rajattu jo aiemmin. Iso-Britannia kielsi tupakoinnin julkisissa tiloissa vuoden alussa, Espanja vuonna 2006 ja Italia 2005.
Ranskassakin yleinen mielipide on vihdoin kypsynyt tupakoinnin rajaamisen kannalle.
Kansallisen terveydenedistämisen instituutin Inpesin heinäkuussa tekemän kyselyn mukaan ranskalaiset aikovat käydä kahviloissa ja baareissa jopa entistä enemmän, kun tupakointi niissä loppuu.
Kovimman paikan edessä tammikuussa ovat savukkeita myyvät café-tabacit. Niiden liikeidea perustuu siihen, että asiakkaat tulevat ostamaan tupakkaa, siemaisevat kahvin, polttavat tupakkaa ja ostavat kenties arvan.
Café-tabacit yrittävätkin kuumeisesti laajentaa liikeideoitaan esimerkiksi makeisten ja leivonnaisten myymiseen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi