sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Tutkija-aktivisti: Globalisaatiokriittinen liike tarvitsee uuden moottorin

6.7.2010 22:42

Istanbul. Istanbulissa viime viikonloppuna järjestetyssä Euroopan sosiaalifoorumissa puhuneen saksalais-brasilialaisen tutkija-aktivisti Tadzio Müllerin mukaan globalisaatiokriittinen liike on nyt uuden moottorin tarpeessa.

Vuosituhannen vaihteessa globalisaatiokriitikoilla oli yksi selkeä tavoite: vastustaa vapaakauppaa ja Maailman kauppajärjestö WTO:ta. Nyt osa tavoitteista on periaatteessa saavutettu.

"Olemme olleet vahvasti mukana siinä, että WTO on periaatteessa kuollut. Se ei ole saanut mitään aikaan kymmeneen vuoteen", Müller sanoo.

Liikkeen linjaukset nousivat poliitikkojen huulille viimeistään vuonna 2008 alkaneen kansainvälisen talouskriisin myötä. Yhtäkkiä maailman päättäjät myönsivät, ettei rajoittamaton vapaakauppa ole kestävää.

"Voiton myötä liike on kuitenkin menettänyt energiaansa", Müller sanoo.

Euroopan sosiaalifoorumiin osallistuneet aktivistit korostavat myös, että loppujen lopuksi markkinoiden rajoittamista koskevat puheet ovat olleet huomattavasti tekoja suuremmat. Liike pettyi, kun itse kapitalistista talousjärjestelmää ei muutettu.

Globalisaatiokriittinen liike nousi julkisuuteen vuonna 1999 Seattlessa järjestetyistä massaprotesteista. Seattlesta maailmalle levisi kuvia poliisin hyökkäyksistä Maailman kauppajärjestö WTO:n politiikkaa vastustaneiden aktivistien kimppuun. Kyynelkaasulla ja kumiluodeilla varustetut poliisit pyrkivät avaamaan katuja WTO:n kokouspaikan ympäriltä.


Lisää aiheesta keskiviikon Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.