12.3.2009 9:51 | Päivitetty: 12.3.2009 12:21
Näkymä Amatsonin sademetsän hakatusta alueesta 140 kilometrin päässä pohjoisbrasilialaisen Anapun kaupungista.
Amatsonin sademetsien laaja tuhoutuminen tällä vuosisadalla on väistämätöntä, varoittaa joukko Britannian johtavia ilmastotutkijoita. Tietokonemalleista tehdyn ennusteen mukaan ilmaston lämpeneminen voi tuhota pahimmillaan 85 prosenttia sademetsistä, ja 30 prosentin tuho on todennäköistä.
Tutkijoiden mukaan ilmaston lämpeneminen johtaa sateiden vähenemiseen Amatsonissa ja on siten suurempi uhka kuin esimerkiksi puiden hakkaaminen asutuksen ja viljelysten tieltä.
Kahden celcius-asteen nousu lämpötilassa tuhoaisi ennusteen mukaan 20–40 prosenttia sademetsistä. Kolmen asteen nousu tietäisi 75 prosentin ja neljän asteen 85 prosentin tuhoa.
Ilmastotutkijat ovat pitäneet todennäköisimpänä skenaariona 1,8-4,5 asteen lämpötilan nousua, mikäli kasvihuonekaasupäästöjä ei rajoiteta. Synkimmissä kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n ennusteissa nousuksi on ennakoitu yli kuutta astetta.
Arvioiden mukaan lämpeneminen jää lisäksi pysyväksi, vaikka kasvihuonekaasupäästöjä onnistuttaisiin leikkaamaan merkittävästi ensi vuosikymmenestä lähtien.
Uudesta pitkän aikavälin ennusteesta vastasi Britannian ilmatieteenlaitos ja sen tuloksia esiteltiin kansainvälisessä ilmastokonferenssissa Kööpenhaminassa.
Tulokset, samoin kuin muu konferenssin anti, on tarkoitus viedä ensi joulukuussa järjestettävälle YK-kokoukselle. Kokous yrittää sopia korvaajasta Kioton kansainväliselle ilmastosopimukselle.
Tulokset julkaistaan myös Nature Geoscience -lehdessä. Niistä kertoi ennakkoon brittilehti The Guardian.
Tutkijat ovat tuloksista huolissaan, sillä Amatsonin sademetsiä pidetään korvaamattomana hiilinieluna, jonka tuhoutuminen kiihdyttäisi ilmaston lämpenemistä edelleen. Sademetsien tuholla olisi maailmanlaajuisia vaikutuksia.
"Ekologisesti se olisi katastrofi ja ottaisimme valtavan riskin ilmastomme suhteen. Emme tiedä tarkkoja seurauksia, mutta äärimmäiset sääilmiöt lisääntyisivät", kuvaili Exeterin yliopiston ilmastotutkimuksen professori Peter Cox The Guardianille.
Amatsonissa näkyy jo ensimmäiset merkit ilmaston lämpenemisestä. Äskettäin Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan sademetsä on arvioitua herkempi kuivuudelle ja muutokset ennustettua suurempia.
Tutkijat ovat seuranneet sademetsien muutosta 30 vuoden ajan ja varoittavat, että kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi