20.7.2011 11:15
Keskiaikaharrastajat järjestivät taistelunäytöksen ajanmukaisissa varusteissa Viipurin linnassa. Tuoreessa brittitutkimuksessa sotilaat kokeilivat haarniskoissa juoksemista juoksumatolla.
Vaatetus on näytellyt tärkeää osaa keskiajan ratkaisevissa taisteluissa, kertoo hiljattain julkaistu tutkimus.
Keskiajalla käytettyjen haarniskojen väliset erot ovat olleet niin merkittäviä, että ne ovat vaikuttaneet taisteluiden lopputuloksiin. Asiasta kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Tutkimuksessa koehenkilöinä toimineet brittisotilaat kokeilivat haarniskoissa juoksemista ja kävelyä juoksumatolla.
Haarniskat tehtiin 1400-luvulla käytettyjen sotavarusteiden mukaisesti. Kokeessa testattiin englantilaisia, saksalaisia ja italialaisia haarniskoja.
Keskiaikaiset rautahaarniskat peittivät taistelijan päästä varpaisiin. Metallilevyistä tehdyt haarniskat saattoivat painaa 30-50 kiloa.
"Tärkein löytömme oli, että haarniskassa liikkuminen kulutti valtavia määriä energiaa", kertoo tutkimusprojektia johtanut Graham Askew Leedsin yliopistosta.
Haarniskassa liikkuminen kuluttaa kaksi kertaa enemmän energiaa kuin sitä ilman liikkuminen. Haarniskan metallilevyt vaikeuttivat myös hengittämistä. Haarniskaan pukeutuneet koehenkilöt kykenivät hengittämään vain ohuesti ja lyhyitä henkäyksiä.
Tutkijat uskovat, että haarniskojen paino oli osaltaan ratkaisemassa Agincourtin taistelua englantilaisten hyväksi.
Englantilaiset voittivat vuonna 1415 käydyssä taistelussa ranskalaiset, vaikka ranskalaisia sotilaita oli enemmän. Raskaisiin haarniskoihin pukeutuneet ranskalaisritarit joutuivat kulkemaan mutaisten kenttien halki englantilaisten luokse. Taistelun alkaessa ranskalaiset olivat jo valmiiksi uupuneita.
Tutkimukseen osallistui tutkijoita Leedsin, Milanon ja Oxfordin yliopistoista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi