26.1.2010 16:24
Vierailijoita Auschwitz Birkenaun keskitysleirillä Puolassa viikko sitten.
EU:n tiistaina julkaistussa tutkimuksessa vaaditaan juutalaisvainojen ja nykypäivän ihmisoikeuksien tehokkaampaa linkitystä sekä koulujen historianopetuksessa että museoiden toiminnassa.
EU:n opetusministerit keskustelevat tutkimustuloksista ennen kuin osallistuvat vainojen uhrien muistopäivän kunniaksi järjestettävään muistotilaisuuteen keskiviikkona Puolassa. Keskiviikkona Auschwitzin kuolemanleirin vapauttamisesta tulee kuluneeksi 65 vuotta.
Tutkimuksen on tehnyt EU:n perusoikeusvirasto FRA.
Juutalaisten etujärjestöt ovat huolestuneet antisemitismin noususta joissakin Euroopan maissa ja vaatineet lisää opetusta natsien toimeenpanemista vainoista, joissa arviolta kuusi miljoonaa juutalaista murhattiin.
FRA huomauttaa tutkimuksessaan, että holokaustin käsittely yhdessä ihmisoikeusasioiden kanssa on haastavaa sekä opettajille että museoille, mutta niiden linkittäminen on elintärkeää. Tietoisuus menneisyydestä voi samalla helpottaa nyky-yhteiskunnalle tyypillisten haasteiden hahmottamista. Ihmisoikeudet eivät kuitenkaan ole vielä vakiintunut oppiaine kouluissa eivätkä museoiden toiminnassa.
Raportti kritisoi myös museoiden oppaiden koulutuksen puutteita sekä rahoituksen ja opetusmateriaalin riittämättömyyttä.
Tutkimuksessa käytiin läpi 22 vainoihin keskittynyttä museota ja muistopaikkaa ja tutkittiin sekä opettajien että oppilaiden käsityksiä yhdeksässä EU-maassa.
Tiistaina juutalaisryhmät ilmaisivat järkytystä, sillä puolalainen katolinen piispa oli väittänyt juutalaisten käyttäneen vainoja propagandavälineenä. Natsit murhasivat juutalaisten ohella myös muun muassa romaneja ja homoseksuaaleja.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja Puolan presidentti Lech Kaczynski osallistuvat keskiviikkona juhlallisuuksiin Auschwitz-Birkenaussa, jossa natsit murhasivat noin puolitoista miljoonaa ihmistä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi