sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Tutkimus: Suurkaupunkien ilmassa leijuu koirankakka

15.8.2011 22:16

Roni Rekomaa / Lehtikuva

Koiran kakasta tulee bakteereja kaupunki-ilmaan.

Koiran kakasta tulee bakteereja kaupunki-ilmaan.

Amerikkalaisten suurkaupunkien ilmapiirissä sanotaan olevan sitä jotakin, ja nyt tutkijat tietävät mitä se on. Tuoreen tutkimuksen mukaan amerikkalaisen kaupunki-ilman yleisimmät bakteerit ovat peräisin koirankakasta.

Koirankakan bakteerit olivat vallitsevia bakteereja kolmen amerikkalaisen suurkaupungin, Clevelandin, Detroitin ja Chicagon, ilmassa etenkin talvisin

Coloradon yliopiston tutkijat vertailivat ilman bakteerinäytteitä referenssinäytteisiin maaperästä, puiden lehdistä sekä ihmisten, lehmien ja koirien ulosteista.

Tulokset osoittivat, että keväällä ja kesällä bakteerit tulivat pääsääntöisesti kolmesta lähteestä: Maaperästä, puista ja koirankakasta. Talvella tilanne kuitenkin muuttui, koska puut olivat pudottaneet lehtensä ja suuri osa maasta oli lumen tai jään alla. Tällöin koirankakkojen bakteerit muodostivat valtaosan osan ilmassa leijailevista bakteereista.

Tutkijoiden mukaan bakteerien pitoisuudet ilmassa ovat niin pieniä, että ne tuskin aiheuttavat vaaraa ihmisille.

Tutkimuksen julkaisi Applied and Environmental Microbiology.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.