torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Tutkimus: Television katsominen lyhentää elinikää

14.1.2010 8:32

Mikko Stig / lehtikuva

Paikoillaan lojumisella on haitallinen vaikutus veren kolesteroli- ja rasva-arvoihin.

Paikoillaan lojumisella on haitallinen vaikutus veren kolesteroli- ja rasva-arvoihin.

Jokainen television edessä vietetty tunti lisää riskiä kuolla sydän- ja verisuonitauteihin. Australialaisten tutkijoiden löytö koskee yhtä lailla normaalipainoisia kuin ylipainoisiakin televisionkatsojia.

Australialaisessa tutkimuksessa oli mukana lähes 9 000 tervettä aikuista, joiden terveydentilaa seurattiin vuodesta 1999 aina vuoteen 2006. Ihmiset jaettiin kyselytutkimuksen perusteella kolmeen ryhmään. Niihin, jotka katsovat televisiota alle kaksi tuntia päivässä; niihin, jotka katsovat televisiota 2-4 tuntia päivässä; ja niihin, jotka katsovat televisiota yli neljä tuntia päivässä.

Tämän lisäksi kaikilta koehenkilöiltä otettiin verinäytteet, joista mitattiin veren rasva-arvot ja kolesteroli. Tutkimusjakson aikana kuoli 284 ihmistä, pääasiassa syöpään sekä sydän- ja verisuonitauteihin.

Tulokset osoittivat, että jokainen television ääressä vietetty tunti lisää riskiä kuolla ennenaikaisesti 11 prosenttia ja riskiä kuolla sydän- ja verisuonisairauksiin 18 prosenttia. Koehenkilöillä, jotka katsoivat televisiota yli neljä tuntia päivässä oli 46 prosenttia suurempi riski kuolla kaikkiin syihin, ja 80 prosenttia suurempi riski kuolla sydän- ja verisuonisairauksiin, kuin televisiota alle kaksi tuntia katsovilla.

Tutkimusta johtaneen professori David Dunstanin mukaan televisionkatsomisen haitalliset terveysvaikutukset selittyvät pitkälti sillä, että televisiota katsova ihminen ei liiku. "Paikoillaan istuminen ei sovi ihmiselle", hän sanoo.

Paikoillaan lojumisella on haitallinen vaikutus veren kolesteroli- ja rasva-arvoihin, vaikka henkilö olisi normaalipainoinen. Näin tulokset voidaan yleistää mihin tahansa pitkäkestoiseen istumatyöhön, kuten tietokoneella työskentelyyn tai autolla ajamiseen.

Tutkimuksen julkaisi Circulation: Journal of the American Heart Association.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.