perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Twitter siirsi huoltokatkoaan Iranin mielenosoitusten takia

16.6.2009 7:48 | Päivitetty: 16.6.2009 21:20

OLIVIER LABAN-MATTEI / afp

AFP:n valokuvaaja Olivier Laban-Mattei seurasi televisiosta uutisia mielenosoituksista Teheranissa Iranissa tiistaina. Iranin viranomaiset ovat estäneet ulkomaisten median työskentelyn maassa.

AFP:n valokuvaaja Olivier Laban-Mattei seurasi televisiosta uutisia mielenosoituksista Teheranissa Iranissa tiistaina. Iranin viranomaiset ovat estäneet ulkomaisten median työskentelyn maassa.

Teheran. Iranin pääkaupunki Teheranissa opposition kannattajat järjestivät taas suuren mielenosoituksen tiistai-iltana. Silminnäkijät kertoivat BBC:n uutisille, että ihmiset nousivat kaduille kaupungin pohjoisosassa.

Erään paikalla olevan mukaan mielenosoitus oli suurempi kuin eilen maanantaina. Tietoa ei kuitenkaan pystytty vahvistamaan.

Uutistoimisto AP:n mukaan presidentti Mahmud Ahmadinejajdin kannattajat kokoontuivat omaan mielenosoitukseensa samaan aikaan toisaalla Teheranissa.

Iran on kieltänyt ulkomaalaisia viestimiä raportoimasta opposition mielenosoituksista.

Rajoitukset koskevat kaikkia journalisteja, myös ulkomaalaisille viestimille työskenteleviä iranilaistoimittajia.

Ulkomaalaisilla toimittajilla on lupa tehdä haastatteluja ainoastaan puhelimitse toimistoistaan ja siteerata virallisia lähteitä kuten valtiollista televisiota. Iran kieltää kaikkien kuvien ja silminnäkijähavaintojen käyttämisen.

Pikaviestipalvelu Twitterin kautta on kuitenkin tihkunut tietoja ja videokuvaa tiistain uusista mielenosoituksista.

Twitter-sivuston ylläpitäjät tiedottivat maanantaina siirtävänsä päivällä suunniteltua huoltokatkoa, koska ”Twitter on tällä hetkellä merkittävä tiedonvälityksen kanava Iranissa”.

Uutistoimisto Reutersin mukaan myös USA:n ulkoministeriö oli ollut yhteydessä Twitteriin ja toivonut sivuston huoltokatkon siirtoa.

Eilisellä suurella opposition mielenosoituksella Teheranin keskustassa ei ollut ministeriön lupaa.

Iranin viranomaiset ilmoittivat myös, että ulkomaalaistoimittajien viisumien voimassaoloa ei pidennetä.

Iranin on kerrottu rajoittaneen viestinten toimintaa myös muilla tavoilla. Esimerkiksi BBC kertoi aiemmin, että Iranin viranomaiset olivat häirinneet sen satelliitteja.

Iranin valvojien neuvosto sanoi tiistaina olevansa valmis laskemaan uudestaan viimeviikkoisten presidentinvaalien äänet. Uudelleenlaskua on vaatinut vaalit hävinnyt opposition ehdokas Musavi.

Virallisten tulosten mukaan Musavi sai vaaleissa 34 prosenttia äänistä. Vaalit voitti presidentti Ahmadinejad 63 prosentin kannatuksella.

Oppositiojohtaja Mir Hossein Musavi perui iltapäivällä täksi päiväksi suunnitellun mielenosoituksen, mutta pyyntöä ei välttämättä kuunnella. Myös presidentti Mahmud Ahmadinejajdin tukijat ovat kaavailleet protesteja.

Mielenosoituksissa on kuollut tähän mennessä kahdeksan ihmistä.

Seitsemän heistä kuoli, kun joukko mielenosoittajia hyökkäsi sotilaiden kimppuun vartioasemalla kaupungin keskustassa maanantaina, kertoi valtiollinen televisio. Lisäksi useita haavoittui.

Aiemmin yhden miliisin kerrottiin kuolleen väkivaltaisuuksissa.

Television mukaan väkivaltaisuuksia lietsoneet henkilöt on pidätetty. Heiltä löydettiin räjähteitä ja aseita, televisiokanava kertoi.

Mielenosoituksia on kuvattu laajimmiksi sitten vuoden 1979 vallankumouksen. Maanantaina mielenosoittajia oli kaduilla uutistoimisto AP:n mukaan ainakin satatuhatta.

Uutistoimisto AFP puhui puolestaan sadoista tuhansista, jopa kahdesta miljoonasta, mielenosoittajasta.

Teheranin kaupunkialueilla asuu noin seitsemän miljoonaa ihmistä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.