28.6.2008 23:02
Yhdysvaltalaiset meritutkijat Marcus Eriksen ja Joel Paschal purjehtivat muovipullopaatilla Los Angelesista Havaijille.
Pohjoiseen Tyynenmeren pyörteeseen on syntynyt kaatopaikka, joka on kaksi kertaa Yhdysvaltojen kokoinen.
Vuosikymmenien aikana merenpohjaan on kertynyt sata miljoonaa tonnia jätettä, josta suurin osa on muovia. Pahasti saastunut alue alkaa 800 kilometriä Kalifornian länsirannikolta, kulkee Havaijin pohjoispuolelta ja päättyy reilun 300 kilometrin päähän Japanista.
Valtaosa roskasta on jauhautunut pieneksi läpinäkyväksi muovisilpuksi. "Pyörre ei ole mikään muovisaari. Se on pikemminkin muovisoppa, jossa on loputtomasti pieniä muovipartikkeleja", meritutkija Marcus Eriksen sanoo.
Viidennes merien roskakuormasta tulee laivoista, jotka dumppaavat jätteensä veteen. Loppu 80 prosenttia tulee maalta, esimerkiksi rannoilta olevista kaatopaikoista.
Ruokaa etsiville merieläimille Tyynenmeren pyörre on kuolettava keitos, sillä muovimoskaa on alueella kuusi kertaa enemmän kuin eläinplanktonia. YK:n ympäristöohjelman mukaan muovi tappaa vuosittain noin miljoona merilintua ja satatuhatta merikilpikonnaa sekä merinisäkästä, esimerkiksi hylkeitä, merileijonia ja delfiineitä.
Muovi ja roska ovat syynä sille, että yhdysvaltalaiset meritutkijat Marcus Eriksen ja Joel Paschal purjehtivat parhaillaan Los Angelesista Havaijille.
Kaksikon katamaraani, nimeltään Junk, koostuu Cessna-pienkoneen rungosta, 50 000 muovipullosta, 20 purjeveneen mastosta ja 5 000 muovipussista. Moni ei todennäköisesti uskaltautuisi edes astumaan alukseen.
Uhkarohkealla purjehduksella tutkijat keräävät julkisuutta sille, että Tyynessä valtameressä kelluu hillitön määrä muovijätettä. 5 600 kilometrin purjehdus vie reilut kaksi kuukautta.
"Leikkisotilaita, tupakansytyttimiä, hylättyjä kalastusvälineitä, pyykkikoreja, televisioita, matkalaukkuja..." Eriksen luettelee esineitä, joita hän on löytänyt Tyynestämerestä aiemmilla purjehduksillaan.
Nämä reissut Algalita-merentutkimussäätiössä työskentelevä mies on tehnyt perinteisellä laivalla.
Lisää aiheesta sunnuntain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi