15.3.2007 1:56 | Päivitetty: 15.3.2007 20:29
Khalid Sheikh Muhammed pidätettiin Pakistanissa 2003.
WASHINGTON. Terroristiverkosto al-Qaidan kolmanneksi merkittävimmäksi johtajaksi sanottu Khalid Sheikh Muhammed on tunnustanut suunnitelleensa syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskut, Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon kertoi varhain torstaina Suomen aikaa.
Pakistanissa vuonna 2003 pidätetty Muhammed tunnusti myös olleensa osallinen tai suunnitelleensa noin 30:tä terrori-iskua eri puolilla maailmaa, Pentagonin 26-sivuisessa muistiossa todettaan.
Muistio on laadittu Guantánamon vankileirillä Kuubassa, jossa Muhammed oli viime lauantaina hänen asemaansa arvioivan epävirallisen sotilaspaneelin edessä. Kuulemisen perusteella määritellään, onko Muhammed “vihollistaistelija”, jonka nojalla häntä voidaan pitää vangittuna määräämättömän ajan.
“Minä olin vastuussa syyskuun 11:nnen operaatioista A:sta Ö:hön”, Muhammed totesi edustajansa välityksellä muistiossa, josta osa jäi salaiseksi.
Kuuleminen paneelin edessä voi edeltää syytteitä ja oikeudenkäyntiä sotilastuomioistuimessa.
Muhammed luetteli pitkän listan iskuja, joihin hän joko osallistui tai joita hän sanoi suunnitelleensa: murhayritykset Yhdysvaltain entisiä presidenttejä Bill Clintonia ja Jimmy Carteria vastaan, vuoden 1993 pommi-isku World Trade Centerissä New Yorkissa, pilvenpiirtäjien tuhoaminen Yhdysvalloissa, Panaman kanavan pommittaminen, Lontoon maamerkkien, kuten Big Benin tuhoaminen ja niin edelleen.
Pentagonin muistiosta saattoi tulkita, että Muhammed oli joutunut keskustiedustelupalvelu CIA:n kiduttamaksi. Kun kuulustelupaneelin johtaja kysyi, tekikö hän osan tunnustuksistaan johtuen hänen saamastaan kohtelusta. “CIA:n ihmiset. Kyllä. Alussa kun he siirsivät minut . . .” Muhammedin vastauksen loppu oli määrätty salaiseksi.
Toisessa kohdassa hän kuitenkin kertoi puhuvansa totta kuvaillessaan tekemisiään ja suunnitelmiaan.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet Yhdysvaltoja siitä, että se voi tuomita terrorismista epäiltyjä myös kiduttamalla saadun todistusaineiston nojalla.
Muhammed ei saanut kuulemiseen asianajajaa vaan “henkilökohtaisen edustajan”, joka oli Yhdysvaltain ilmavoimien nimeltä mainitsematon everstiluutnantti. Muhammed ei saanut lupaa kutsua kahta todistajaa kuulemiseen.
Myöhemmin torstaina Pentagon ilmoitti Muhammedin tunnustaneen myös, että hän surmasi henkilökohtaisesti amerikkalaistoimittaja Daniel Pearlin Pakistanissa 2002 .
Pidätetyllä al-Qaida-johtajalla oli osuus USA:n hälytystilaan 4.3.2003
KUKAAl-Qaidan toimitusjohtaja 15.3.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi