sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

USA:n aselobbareilla enemmän valtaa kuin koskaan

16.12.2010 5:32

LM Otero / AP

Mike Felts (vas.) esitteli pistooleja Texasin kuvernöörille Rick Perrylle dallasilaisessa asekaupassa Perryn vaalikampanjan aikana syyskuussa.

Mike Felts (vas.) esitteli pistooleja Texasin kuvernöörille Rick Perrylle dallasilaisessa asekaupassa Perryn vaalikampanjan aikana syyskuussa.

Washington. Asejärjestö National Rifle Association (NRA) on Yhdysvaltojen politiikassa vaikutusvaltaisempi kuin koskaan. The Washington Post -lehden selvityksen perusteella NRA on tiukentanut otettaan kongressin jäsenistä ja kaatanut yritykset tiukentaa aselakeja.

NRA on ollut tekijä Yhdysvaltojen politiikassa jo neljä vuosikymmentä. Kahden viime vuosikymmenen aikana se on antanut poliittisia lahjoituksia noin 75 miljoonalla dollarilla eli noin 56 miljoonalla eurolla.

Marraskuun kongressivaalien jälkeen noin puolella Yhdysvaltojen kongressin jäsenistä on NRA:n tuki takanaan.

The Washington Postin mukaan NRA on onnistunut rampauttamaan Yhdysvaltojen asevalvonnasta vastaavan viraston ATF:n. Virasto on ollut vailla pysyvää johtajaa vuodesta 2006.

Kuukausi sitten Presidentti Barack Obama nimitti tehtävään Andrew Traverin, mutta senaatti tuskin hyväksyy tämän nimitystä. NRA:n mukaan Traver "tukee asevalvonnan puolustajia ja aseiden vastaista toimintaa".

Obama lupasi vaalikampanjassaan tiukentaa aselakeja, mutta ensimmäisten kahden presidenttivuoden aikana hän on ollut aseista hiljaa.

Asevalvonnan ajajat ovat Obamaan pettyneitä.

Yhdysvalloissa kuolee ammuskeluissa kymmeniätuhansia ihmisiä vuodessa.

Lisäksi yhdysvaltalaisia aseita virtaa laittomasti muualle maailmaan, kuten Meksikoon, missä huumesodan väkivalta kiihtyy.


Lisää aiheesta torstain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.