sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

USA:n terveydenhuolto on kallis mutta huono

17.7.2008 16:21

Washington. Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmä on kallis ja huono, todetaan torstaina julkaistussa raportissa. Amerikkalaisen terveyssäätiön tekemä selvitys osoittaa, että Yhdysvalloissa saadaan aikaan muita teollisuusmaita huonompia tuloksia muita suuremmalla rahamäärällä.

Tutkimuksessa verrattiin 19 teollisuusmaan terveydenhoitoa 37:ssä eri kategoriassa. Arvioitavana olivat muun muassa terveyspalveluiden saatavuus, tehokkuus ja laatu.

Yhdysvallat käyttää kaksi kertaa enemmän rahaa terveydenhuoltoon kuin muut teollisuusmaat keskimäärin. Silti esimerkiksi ennenaikaisten kuolemien ehkäisyssä Yhdysvallat sijoittui vertailun viimeiseksi. Myös lapsikuolleisuusluvut ovat maassa korkeat verrattuna muihin teollisuusmaihin.

Myös amerikkalaislääkäreiden tietotaidoissa osoitettiin puutteita. Vain hieman yli neljännes Yhdysvaltojen lääkäreistä käsittelee potilastietoja sähköisesti, kun listan kärkimaissa luku oli lähes täydet sata prosenttia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.