sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Ulkoministeriö: Libyan suomalaiset ovat kunnossa

21.2.2011 12:24

Libyassa oleskelee ulkoministeriön tietojen mukaan kymmenkunta suomalaista. Valtaosaan on saatu yhteys ja he ovat kunnossa, kerrotaan Libyasta vastaavasta Tunisian-suurlähetystöstä.

Suomalaisten evakuoimista ei ole toistaiseksi suunniteltu. Tilanteen vaatiessa evakuointi tapahtuu yhteistyössä muiden EU-maiden kanssa.

Ainakin Turkki on jo evakuoinut kansalaisiaan Libyasta ja Itävalta aikoo tehdä samoin.

”Yhteydenottojemme perusteella kenelläkään suomalaisista ei ole erityistä hätää. He ovat asuneet pitkään maassa eikä kukaan ole ilmaissut halukkuutta lähteä. Tilanne maassa kuitenkin muuttuu koko ajan. Seuraamme sitä tarkkaan”, Tunisian-suurlähettiläs Tiina Jortikka-Laitinen sanoo puhelimessa.

Ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea matkustusta Libyaan.

Suurimmat levottomuudet ovat idässä sijaitsevassa Bengasin kaupungissa, mutta ne levisivät sunnuntaina myös pääkaupunki Tripoliin.

”Bengasissa puhelujen taustalta kuului ammuskelua sekä helikoptereiden ja hälytysajoneuvojen ääniä, jotka tulivat tutuiksi myös Tunisian mellakoissa. Kuuli, että siellä on tilanne päällä. Tripolista kantautuu nyt samantapaisia tietoja”, Jortikka-Laitinen sanoo.

”Valtion turvallisuuskoneisto vastaa kovalla kädellä. Tilanne vaikuttaa vakavalta. Tunisiassa päästiin aika vähällä tässä suhteessa.”

Osalla Libyan suomalaisista on kaksoiskansalaisuus. Jotkut työskentelevät ulkomaisten yhtiöiden palveluksessa esimerkiksi öljy- ja rakennusalalla.

Suomalaisia yrityksiä ei lähetystön tietojen mukaan maassa toimi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.