lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Useita kuoli ammuskelussa yliopistossa USA:ssa

15.2.2008 0:58 | Päivitetty: 15.2.2008 9:30

Eric Sumberg / AP

Poliisit juoksevat ampumapaikalle Pohjois-Illinoisin yliopistolla USA:ssa.

Poliisit juoksevat ampumapaikalle Pohjois-Illinoisin yliopistolla USA:ssa.

Dekalb. Kuusi ihmistä on kuollut ampumavälikohtauksessa Pohjois-Illinoisin yliopistossa Yhdysvalloissa.

Viisi opiskelijaa kuoli ja ainakin kuusitoista haavoittui, kun mustiin pukeutunut mies hyökkäsi luentosaliin ja alkoi ammuskella. Lopuksi mies ampui itsensä.

Yliopiston rehtorin John Petersin mukaan kolme opiskelijaa ja ampuja kuolivat ampumapaikalla. Kaksi opiskelijaa kuoli myöhemmin sairaalassa. Kuolleista opiskelijoista neljä on naisia ja yksi mies.

Sairaalahoidossa olevista uhreista ainakin kaksi on kriittisessä tilassa.

Ampuja hyökkäsi saliin juuri ennen geologian luennon päättymistä torstaina iltapäivällä paikallista aikaa. Salissa olleen opiskelijan mukaan luennolla oli runsaat sata opiskelijaa.

Hyökkääjällä oli aseinaan haulikko ja kaksi käsiasetta. Motiivia ampumisille ei poliisin mukaan ole tiedossa. Ampujalla ei ollut rikosrekisteriä. Hän oli yliopiston entinen opiskelija.

Sata kilometriä Chicagosta länteen sijaitsevassa Pohjois-Illinoisin yliopistossa opiskelee noin 25 000 opiskelijaa.

Kouluammuskelu oli Yhdysvalloissa neljäs viikon sisään. Louisianan Baton Rougessa naisopiskelija ampui kaksi opiskelutoveriaan ja itsensä viikko sitten perjantaina. Sen jälkeen on oppilaitoksissa ammuskeltu Memphisissä Tennesseessä ja Oxnardissa Kaliforniassa.

Pahin kouluammuskelu sattui viime vuonna Virginia Tech -yliopistossa, jossa kuoli 32.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.