3.9.2010 20:16 | Päivitetty: 4.9.2010 12:43
Uuden-Seelannin pääministeri John Key (oik.)ja Christchurchin kaupunginjohtaja Bob Parker (kesk.)tarkastavat vahinkoja maanjäristysalueella.
Wellington. Uudessa-Seelannissa on julistettu hätätila maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Christchurchiin maanjäristyksen jälkeen. Yöllä tapahtunut voimakas järistys on vaurioittanut rakennuksia, tuhonnut teitä ja katkonut sähköjä.
Järistyksessä on loukkaantunut vakavasti kaksi ihmistä. Viranomaisten mukaan enemmiltä uhreilta on vältytty, sillä suurin osa ihmisistä oli nukkumassa järistyksen sattuessa aamuyöllä paikallista aikaa.
"Vauriot ovat uskomattoman pelottavia. Voi vain sanoa, että on ihme, ettei kukaan kuollut", pääministeri John Key sanoi televisiohaastattelussa. Keyn mukaan tuhojen korjaamiseen menee arviolta kaksi miljardia Uuden-Seelannin dollaria eli noin 1,2 miljardia euroa.
Kaupungin pormestarin Bob Parkerin mukaan tuhot ovat laajemmat kuin mitä aluksi arvioitiin. Christchurchin vesijohto- ja viemäriverkostot ovat rikkoutuneet ja sähköt ovat yhä poikki suuressa osassa kaupunkia, New Zealand Herald -lehti kertoo.
7,0 richterin järistyksen keskus sijaitsi 30 kilometrin päässä Christchurchista maan eteläosassa. Järistys tapahtui noin 10 kilometrin syvyydessä maan pinnasta.
Paikallinen asukas Colleen Simpson kertoi yöllisen järistyksen herättäneen ihmiset, jotka juoksivat kaduille peloissaan. "Edessäni on joukko kauppoja, jotka ovat täysin tuhoutuneet", hän kertoi The Post -lehdelle.
Järistyksen takia ei annettu tsunamivaroitusta. Tyynenmeren varoituskeskuksen mukaan tuhoisan tsunamin vaaraa ei ollut, mutta vastaavan kokoiset järistykset voivat aiheuttaa suuria aaltoja lähirannoille.
Eteläsaarella sijaitseva Christchurch on Uuden-Seelannin toiseksi suurin kaupunki, jossa on noin 340 000 asukasta.
Uuden-Seelannin poikkeustilaa jatketaan 6.9.2010
Myrsky vaikeuttaa raivaustöitä Uudessa-Seelannissa 5.9.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi