NÄKÖKULMA

Uusi aika köhivässä demokratiassa

9.11.2006

Helsingin Sanomat

Vajaa kuukausi sitten amerikkalainen Johns Hopkins -yliopisto julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan Irakin sota olisi vaatinut lähes 655000 irakilaisen hengen. Tutkimus yli kymmenkertaisti aiemmat arviot.

Sen sijaan että laajalla 1849 kotitalouden otannalla saatu luku olisi otettu lähempään tarkasteluun, se kuitattiin huuhaaksi ja jopa poliittiseksi. Presidentti George W. Bush sanoi tutkimusta epäluotettavaksi. Hän ei kuitenkaan antanut mitään arviota irakilaisuhreista, eikä hänen hallituksensa ole sellaista pyrkinyt tarmokkaasti selvittämäänkään.

On täysin pähkähullu ajatus, että tutkijaryhmä menisi koputtamaan maailman ehkä vaarallisimmassa maassa 1849:ää ovea sepittääkseen valheen.

Tutkimustuloksessa voi olettaa olevan virheen. Mutta lämmittäisi mieltä, jos Yhdysvalloissa olisi syntynyt poliittinen kuohahdus ja vaatimus irakilaisuhrien määrän perinpohjaisesta selvittämisestä. Kuohahdus olisi voinut alkaa Valkoisesta talosta, kongressista tai lehdistöstä.

Eikö Yhdysvalloilla ole moraalinen vastuu - jos ei mistään muusta - selvittää irakilaisille, millä satatuhatluvulla heidän uhrauksensa ovat?

Pari viikkoa sitten terrorisminvastaisen sodan pääarkkitehti varapresidentti Dick Cheney siunasi "veteen upottamisen" kuulustelumenetelmänä tuosta vain heitetyllä kommentilla. Hän ei ilmeisesti enää muista aikaa, jolloin Yhdysvaltain varapresidentin ei voinut kuvitellakaan sanovan moista, vaikka hän niin ajattelisikin.

Yhdysvaltain järjestelmää ei voi väittää diktatuuriksi, mutta sen viime vuosia voi kuvailla raaistuneeksi, tauolle menneeksi tai epäkuntoiseksi demokratiaksi.

Bush ja hänen lähipiirinsä ovat terrorisminvastaisen sodan usvassa omaksuneet diktatuureissa esiintyvän mielenlaadun: piittaamattomuuden ihmishengistä, pilkkaavan suhtautumisen lakeihin ja kansainvälisiin sopimuksiin, lehdistön ja opposition tukahduttamisen, halun kaventaa omien kansalaisten ja oikeusistuinten elintilaa, ja ylimielisyyden ulkopuolista maailmaa kohtaan.

Kun ajattelee Yhdysvaltain sisäsyntyistä taipumusta idealismiin, sen rikasta poliittista perintöä ja potentiaalista kykyä tehdä hyvää maailmassa, viime vuosia on kuvattava sanoilla pettymys, fiasko ja tragedia.

Tarvitaan sukupolven verran historiankirjoitusta ennen kuin ymmärretään, miten pimeään paikkaan Bushin hallitus amerikkalaiset talutti. Tiistaina amerikkalaiset äänestäjät päättivät, että on syytä aloittaa uusi aika.