17.11.2009 0:50
Irakilaiset vangit nukkuivat taivasalla Camp Buccan pidätyskeskuksessa Basran lähellä viime vuoden toukokuussa.
LONTOO. Brittisotilaiden julmuudet Irakissa ovat paljastumassa tiedettyä laajemmiksi.
Maanantaina entinen korpraali Donald Payne todisti kaikkien yksikkönsä sotilaiden pahoinpidelleen irakilaisvankeja lyömällä ja potkimalla.
Paynen mukaan vangit joutuivat myös psykologisen väkivallan uhreiksi. Payne kertoi muun muassa nähneensä, miten hänen ryhmäänsä johtanut luutnantti pelotteli irakilaispoikaa teeskennellen sytyttävänsä tämän tuleen.
Payne on tähän mennessä ainoa Irakissa palvellut brittisotilas, joka on saanut tuomion sotarikoksesta. Vuonna 2007 hän sai vuoden vankeustuomion vankien epäinhimillisestä kohtelusta.
Paynen tuomio liittyi 26-vuotiaan irakilaisen Baha Mousan kuolemaan. Kapinalliseksi epäilty hotellivirkailija menehtyi syyskuussa 2003 brittijoukkojen vankina pahoinpitelyn seurauksena.
Payne todisti maanantaina Lontoossa niin kutsutussa julkisessa tutkimuksessa, joka liittyy Mousan kuolemaan johtaneisiin olosuhteisiin.
Kyseessä ei ole oikeudenkäynti: tuomioita ei jaeta, eikä sotilaiden todistuksia voida myöhemmin käyttää oikeudessa heitä itseään vastaan.
Sotaoikeudessa ja aiemmissa kuulusteluissa korpraali Payne ei kertonut muiden sotilaiden julmuuksista. Hän kertoi valehdelleensa aiemmin "lojaalisuudesta" ja itseään suojellakseen.
Britannian puolustusministeriö tutkii parhaillaan yli kolmeakymmentä uutta tapausta, joissa irakilaiset väittävät brittijoukkojen kiduttaneen, pahoinpidelleen tai nöyryyttäneen heitä.
The Independent -lehden mukaan osaan tapauksista liittyy väitteitä mm. seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sähköiskuista ja valeteloituksista. Yksi väitteistä koskee 16-vuotiaan pojan raiskausta 2003.
Lehden mukaan törkeitä kidutustapauksia epäillään tapahtuneen vielä 2007.
24-vuotias irakilainen Nassir Ghulaim väittää, että brittisotilaat nöyryyttivät häntä ja useita muita samaan tyyliin kuin amerikkalaisjoukot Abu Ghraibin vankilassa.
Ghulaimin mukaan sotilaat komensivat puolialastomat irakilaiset makaamaan pinoon, jonka päälle sotilas tuli seisomaan. Sotilaat ottivat vähäpukeisista vangeista valokuvia, hakkasivat pampuilla ja vaativat heitä tappelemaan keskenään, Ghulaim väittää.
"Tämänkaltaiset syytökset otetaan hyvin vakavasti. Syytöksiä ei kuitenkaan pidä ottaa tosiasioina", puolustusministeri Bill Rammel sanoi viikonloppuna.
Britannia veti joukkonsa Irakista aiemmin tänä vuonna. Irakilaisia edustava asianajaja Phil Shiner sanoi The Independentille, että useat tapauksista tulivat tietoon vasta joukkojen poistuttua.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi