29.3.2009 9:27 | Päivitetty: 29.3.2009 14:58
Turkkilaismies äänestää ala-asteen koululla Ankarassa sunnuntaina.
Recep Tayyip Erdogan
Ankara. Turkissa yksi ihminen on saanut surmansa ja kolmisenkymmentä haavoittunut paikallisvaaleihin liittyvissä väkivaltaisuuksissa.
Turkkilaismedian mukaan kahakoissa on saanut sumansa ainakin kolme ihmistä.
Vaalitarkkailijana Gremirassa oleva ruotsalainen kansanedustaja Anne Ludvigsson joutui sunnuntaina keskelle ammuskelua. "Olen peloissani", Ludvigsson sanoo Dagens Nyheter -lehdelle.
Turkin kaakkoisosan kylässä kilpailevien ehdokkaiden kannattajat ottivat yhteen keskenään, jolloin yksi mies kuoli ammuskelussa ja kymmenkunta haavoittui.
Vastaavanlainen kahakka sattui toisaalla Kaakkois-Turkissa. Molemmissa tapauksissa kamppailtiin kyläpäällikön paikasta.
Paikallisvaaleissa valitaan valtuustojen ja kaupunginjohtajien lisäksi myös päälliköitä kyliin.
Vaaleissa punnitaan myös pääministeri Recep Tayyip Erdoganin kannatus. Mielipidemittausten mukaan Erdoganin puolue AKP voittaa vaalit selvästi heikentyneestä taloustilanteesta huolimatta.
Kyselyiden mukaan puolue myös säilyttää valta-asemansa pääkaupungissa Ankarassa sekä Istanbulissa.
AKP voitti Turkissa toissa vuonna pidetyt parlamenttivaalit noin 47 prosentin ääniosuudella. Erdogan on luvannut jatkaa uudistuksia, jotta esteet poistuisivat maan EU-jäsenyyden tieltä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi