8.2.2009 22:26
Geneve. Valta vaihtuu Liechtensteinissa. Sunnuntaina pidetyissä parlamenttivaaleissa valtaapitävä edistyksellinen kansanpuolue koki tappion, minkä vuoksi pääministeri Otmar Hasler ilmoitti eroavansa.
Haslerin puolue menetti yhden parlamenttipaikan. Sillä on nyt 11 edustajaa lilliputtimaan 25-paikkaisessa parlamentissa. Uudeksi pääministeriksi nousee Isänmaan liiton Klaus Tschutscher. Liitto kasvatti paikkamääräänsä kolmella yhteensä 13:een. Viimeinen paikka meni vasemmistolaiselle Vapaalle listalle, joka vastustaa maan äärimmäisen tiukkaa pankkisalaisuutta.
Juuri pankkisalaisuuden takia maa joutui viime vuonna valtavaan julkisuusmyllytykseen, kun monet Euroopan valtiot alkoivat epäillä kansalaistensa kiertävän veroja liechtensteinilaisten pankkien kautta. Paikalliset pankit ovat arvioineet menettäneensä skandaalin takia jopa miljardien edestä talletuksia.
Liechtenstein on sittemmin sopinut Yhdysvaltain kanssa taistelevansa veronkiertoa vastaan, ja samanlaista sopimusta kaavaillaan myös Euroopan maiden kanssa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi